Ikuisuus koskettaa aikaa

Luin joskus kauan sitten kirjaa Ikuisuus keskellä aikaa. Kirjassa kerrottiin ”aikataskusta”, hetkistä, jolloin ihminen voi kesken arkisen aherruksen hetkeksi kääntyä Jumalan puoleen. Se voi olla hiljainen rukous, virren säe, jota hyräilen tai Raamatun sana, joka nousee mieleen. Se voi olla pieni hiljentyminen kauniin kukan tai maiseman edessä tai hymy vastaantulevan ihmisen kasvoilla. Ikuisuus koskettaa silloin aikaa. Jumala on läsnä, ihminen tajuaa ja tiedostaa sen. Miten lähellä apu ja turva onkaan!

Entä olemmeko läsnä omassa elämässämme? Onko Sana läsnä elämässä? Mitä se merkitsee? Ehkä sitä, että otamme itsemme ja elämämme rajallisuuden todesta. Aika, minuutit, tunnit ja vuodet ovat rakastavan Isän lahjaa. Joka päivä tulee uutta aikaa, uutta elämää, kunnes tulemme rajalle ja meidät kutsutaan kotiin.

Meillä on koko elämä aikaa harjoitella Jumalan eteen tulemista. Ei siinä tarvitse pinnistellä, vaan voi heittäytyä rakkauteen. Rakkauteen heittäytymisestä löytyy monta lupausta Jumalan Sanassa. Meille kaikille tuttu Psalmi 23( Herra on minun Paimeneni-ei minulta mitään puutu) on yksi niistä. Tästä psalmin ensimmäisestä jakeesta tuli minulle rakas ja tärkeä sana mieheni sairasvuoteen äärellä. Peittelin häntä vuoteeseen, kun olin lähdössä kotiin, ja kysyin: Onko kaikki hyvin. Sain vastauksen: ”Minä tyyvyn tähän, kun minulta ei mittää puutu.” Sain kokea Jumalan läsnäolon vahvana tuossa hetkessämme. Se oli minun ”aikatasku”, mieheni onnellinen hymy ja minun hiljainen kiitosrukous: Kiitos Taivaallinen Isämme, että pidät meistä huolen. Meiltä ei puutu mitään, kun saamme olla lähelläsi, silloin olemme turvassa.  

”Tyytykää siihen mitä teillä on”, kehottaa Paavali kirjeessään heprealaisille ja jatkaa: ”Jumala on itse sanonut: Minä en sinua jätä, en koskaan sinua hylkää.” Hepr.13:5. 

Marja-Leena Kuitunen.