Uutislistaukseen

Valon ja lohdun illat alkavat

-Meidän perhe on tänä syksynä uuden äärellä, kun isä ja poika saavat viettää kahdenkeskistä aikaa sillä aikaa kun äiti vastaa musiikista Valon ja lohdun illoissa, kertoo Niina-Maria Tiihonen. (Kuva: Lauri Tiihonen) 

Ensi viikon keskiviikkona 15.9. klo 18 alkaa kirkossa ja seurakunnan somekanavien kautta Valon ja lohdun iltojen syyskausi. Kyseessä ei ole uusi tapahtuma, vaan Yksin armosta -illat saivat uuden nimen, joka kertoo paremmin iltojen annista. 

Musiikista vastaa viiden kuukauden ikäisen Eemilin äiti Niina-Maria Tiihonen. 

-Laurin kanssa on ihana musisoida duona, mutta tässä elämänvaiheessa päätimme tehdä niin, että isä jää illaksi pikkuisen kanssa kotiin. Musiikki on minulle tärkeä oma juttu. Kotoa lähtö on nyt kuitenkin erilaista, kun siellä odottaa tämä pikkumies, pohdiskelee Niina-Maria. 

Raamattuopetuksesta vastaa monenlaisten koettelemusten kokemusasiantuntija Jaakko Pirttiaho, joka tulee iltaan suoraan taloremonttinsa keskeltä. 

-Mutta sinä, Jumala, avaat minulle tien ahdingosta, uudelleen ja uudelleen, vakuuttaa Jaakko myös itselleen Yksin armosta -blogissaan. 

-Lämpimästi tervetuloa tähän tuttuun lempeästi hoitavaan iltaan, toivottaa iltojen juontaja Päivi Kettunen. 

Valon ja lohdun ilta kirkossa sekä seurakunnan Facebook- ja YouTube -kanavien kautta keskiviikkona 15.9.2021 klo 18-19. Raamattutuokion järjestäjinä ovat Kangasniemen seurakunta ja Kansan Raamattuseura. Syyskausi jatkuu keskiviikkoisin 13.10. ja 10.11.
 

2021-09-09 07:00:00.0