Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta." (Mark. 10:14)

Leireilyä, yökirkkoilua ja muuta mukavaa

Kouluikäisille tarjotaan pitkin vuotta erilaisia tapahtumia.

Näihin kuuluuvat muun muassa:

Yö kirkossa -tapahtumat, päivä- ja kesäleirit sekä 10 -synttärit.

Yö kirkossa

Yö kirkossa -tapahtumia on järjestetty aluksi 4.-6. luokkalaisille ja nyt yökirkkoilua on kokeiltu jo 1.-3. luokkalaistenkin kanssa.

Yö kirkossa -tapahtuman aikana pästään tutkimaan kirkkoa ihan uusin silmin sekä hämärän aikaan pelattavan piiloleikin että yöpymisen näkökulmista. Kirkkoon saatetaan tutustua myös erilaisten tehtävien ja pelaamisen muodossa.

Tapahtuman aikana leikitään ja pelataan paljon, syödään hyvää ruokaa, pohditaan kirkkotilaa ja uskoa sekä tietenkin päästään nukkumaan eri puolilla kirkkotilaa.

Yö kirkon lopussa on vielä osallistujien valmistelema jumis/hartaushetki, johon osallistujien perheet pääsevät mukaan.

Päiväleirit

Päiväleirejä järjestetään pahimman leireilytarpeen täyttämiseksi, jos selkeää tarvetta siihen on ja työntekijöiden aikatalut niin sallivat. Päiväleirejä saatetaan järjestää keväisin ja syksyisin.

Leirejä järjestetään pääsääntöisesti erikseen 1.-3. luokkalaisille ja 4.-6. luokkalaisille.

Päiväleireihin kuuluu paljon erilaista tekemistä. Mukaan mahtuu leiristä riippuen muun muassa askartelua, pelailua, leikkejä, ja hartaus. Eikä päiväleirikään olisi mitään ilman hyvää ruokaa.

Päiväleirejä voidaan järjestää yhden tai useamman päivän tapahtumana. Useamman päivän kestävien päiväleirien aikana leiripäivä päättyy iltapäivän/illan aikana ja jatkuu seuraavana päivänä.

Päiväleireily tapahtuu pääsääntöisesti Tervaniemen tuvalla, mutta toisinaan päiväleirillä päästään myös kirkon tiloihin seikkailemaan. Sään salliessa myös Tervaniemen tuvan piha-alueella päästään myös viettämään aikaa.

Kesäleirit

Kesäleireillä päästään leireilemään kesäisissä tunnelmissa ja säässä. Leirikeskuksesta ja säästä riippuen pääsee kesäleireillä muun leiritoiminnan, kuten pelailun, leikkimisen ja askartelujen, lisäksi myös uimaan. Kesäkelin salliessa paljon leiriaikaa vietetään ulkoilun parissa.

Leirejä järjestetään 1.-3. luokkalaisille ja 4.-6. luokkalaisille.

  • Luokka-aste määritellään vielä kevään luokka-asteen mukaan.
  • 3. luokkalaisten on mahdollista päästä 4.-6. luokkalaisten leirille, jos leirin osallistujamäärä ei ole vielä täyttynyt.

10 -synttärit

Joka vuosi kutsutaan kuluvana kalenterivuonna 10 vuotta täyttävät seurakunnan jäsenet yhteiseen juhlahetkeen.

Juhlaan kuuluu jonkinlaista puuhastelua, herkuttelua ja paikalle tuleville vielä juhlan lopuksi pieni lahja.