Uutislistaukseen

Tangoprinsessa Jaana Pölläsen kesäkonsertti kirkossa

- Kun kuulin häntä ensimmäistä kertaa olin kirjaimellisesti pöllähtänyt, luonnehtii gospelmuusiikko Pekka Simojoki kirkkokonsertissa esiintyvän Jaana Pölläsen lavakarismaa.

Heinäkuun ensimmäisenä sunnuntaina 4.7. klo 18 kirkossa esiintyy laulaja Jaana Pöllänen puolisonsa Ville Uusitalon säestyksellä.

Monet muistavat Jaana Pölläsen tangoprinsessana vuodelta 2000. Hän on kuitenkin saanut tehdä kohta 30-vuotisella laulajanurallaan monenlaista musiikkia. 

Luojan kaunein ajatus -kesäkonsertissa kuullaan Jaanan matkan varrelta ”mekkoon tarttuneita” kappaleita. Hän ottaa laulut haltuunsa luonnonlapsen lavakarismalla, paljain jaloin ja sydämen herkkyydellä. 

Illan ohjelmassa on sinivalkoisia sävyjä, esimerkiksi Maailma on kaunis, Myrskyluodon Maija ja Lapin kesä. Konsertissa kuullaan myös virsiä ja gospelmusiikkia. Nimilaulun lisäksi Jaana tulkitsee mm. tutut laulut Silmäni aukaise, Hyvyyden voima ja Älä pelkää. 

- On ihana saada kutsu juuri Kangasniemelle. Edellisestä vierailusta Majikseen on jo muutama vuosi. Me kaikki kaipaamme toivoa ja rohkaisua, ja niitä me saamme omalta osaltamme olla välittämässä tämän konsertin kautta, iloitsee Jaana Pöllänen. 

Luojan kaunein ajatus -konsertin järjestää Kangasniemen seurakunta ja sen mahdollistaa yksityishenkilön antama tuki. Konserttiin on vapaa pääsy. Tilaisuudessa kerättävän kolehdin tuotto ohjataan Naisten Pankin kautta tukemaan kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä ja omaehtoista toimeentuloa. Konserttiin voi osallistua myös ruudun äärellä seurakunnan Facebook- ja YouTube -kanavien kautta. 

Kuva: Ville Uusitalo 

2021-06-18 12:59:00.0