Uutislistaukseen

Vuokrasopimus kunnan kanssa hyväksyttiin

Kirkkovaltuuston puheenjohtajan Raija Vehmalan nuija kopsahti keskiviikkona 1.7.2020 seurakunnan ja kunnan välisen vuokrasopimuksen hyväksymiseksi. Kirkkovaltuusto oli yksimielisesti päätöksen takana. 

Vaikka on surullista luopua kauniista seurakuntakeskuksesta, on aika mennä eteenpäin. Seurakuntakeskuksen sisäilmakorjauksiin on käytetty 550 000 €, mutta edelleen rakennuksessa on esiintynyt sisäilmaongelmia. Uusi puolen miljoonan korjaussuunnitelma ei olisi taannut ongelmien poistumista. Onneksi kunnantalolta on vuokrattavissa riittävän suuri yhtenäinen tila. Työyhteisön kannalta on etu, että päästään helposti saman pöydän ääreen.

Seurakunnan virasto- ja toimistotilat tulevat länsisiiven toiseen kerrokseen (Kelan yläpuolelle). Vuokran suuruus on 4010 euroa kuukaudessa. Lisäksi vuokraan kuuluu arkistotilaa ja oikeus käyttää muita yleisiä tiloja. Toki yleiset tilat pitää varata etukäteen. Kirkkoherra Matti Tolvanen pohti kokouksessa: ”Aluksi voi olla omat hankaluutensa, kun totutellaan uuteen varausjärjestelmään ja toimintatapaan. Uskon kuitenkin, että alkuvaikeuksien jälkeen kaikille seurakuntatalolla kokoontuneille toiminnoille löytyvät hyvät tilat.”

Kirkossa kokoontunut valtuusto hyväksyi myös vuoden 2019 tilinpäätöksen. Kirkon korjaus- ja muutostyöt, 1.960.528,03 euroa, ovat merkittävin investointimeno vuonna 2019. Osa investoinneista siirtyi vuodelle 2020, koska remontti jatkui yllätyksellisten korjaustarpeiden ilmennyttyä. Remontin tähden vuoden lopussa seurakunnalla oli 1.330.000,00 euroa pitkäaikaista lainaa. Muutoin kulunut vuosi on sujunut hyvin tilikauden ylijäämän ollessa 321.610,05 euroa.

Tulevaisuudessa seurakunnalla on edessään isoja taloudellisia haasteita. Seurakunnan väkiluku on vähentynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana 5308 henkilöstä 4323 henkilöön. Kastettujen (21, vuonna 2019) suhden kuolleisiin (94, vuonna 2019) kertoo paljon muutoksen syistä. Vähenevä väki näkyy kirkollisverotuotoissa. Lisäksi seurakunnan pitää lyhentää vuosittain kirkon remonttilainaa ja metsätaloussuunnitelmassa puun myynnistä saatavat tuotot pienenevät lähivuosina. Syksyllä tehtävässä seurakunnan henkilöstöstrategiassa pitää tarkasti miettiä, millaiseen työntekijämäärään on jatkossa varaa. 

Vaikka taloudellisti haastavammat ajat koittavat, on Kangasniemen seurakunnan vahvuus sen seurakuntalaisissa ja yhteisöllisyydessä. Toimintakertomusta esitellessään kirkkoherra oli kiitollinen seurakunnan lukuisista vapaaehtoisista ja heidän taitavasta panoksestaan eri tehtävissä. 

2020-07-03 15:12:01.0