Uutislistaukseen

Kohti uutta

Kirkkoneuvosto päätti keskiviikkona osaltaan hyväksyä vuokrasopimuksen kunnantalon tiloista. Lopullisen sinetin päätökselle antaa vielä kirkkovaltuusto. Seurakunnan tilat ovat toisesta kerroksesta kirkon ja museon puoleisesta siivestä (Kelan yläpuolelta). Lisäksi seurakunta saa käyttää Kangasniemi-salia ja muita kokoontumistiloja yleisillä varausperiaatteilla.

Talouspäällikkö Jarmo Snicker iloitsee sopimuksesta: ”Kunnan puolelta on ollut mitä lämpimin vastaanotto kaikissa neuvotteluissa. Kunnantalossa riittää hyvin kokoa sekä kunnan että seurakunnan tarpeisiin. Saman katon alla olo voi synnyttää aivan uudenlaista yhteistyötä.”
 
Kaikille työntekijöille on katsottu omat työpisteet. Jarmo jatkaa: ”Työyhteisön kannalta on hyvä, kun kaikki ovat samassa paikassa ja on helppo kokoontua palavereihin.” Lisäksi toiseen kerrokseen tulee viraston palvelupiste ja kokoustiloja. Pääsisäänkäynti seurakunnan tiloihin tulee kuntosalin puoleisesta päädystä, mutta voi tulla myös hissillä aulan kautta.
 
Suntio Reijo Kilpelä ja kausityöntekijä Jarkko Sandell ovat päässeet jo muuttolaatikoiden kantoon. Ennen kuin yksikään tavara siirtyy kunnantalolle, ne puhdistetaan Mikkelin ympäristöpalveluiden antamien ohjeiden mukaisesti. Siksi ulos seurakuntatalon pihalle on pystytetty teltta. Emäntä Ella Hämäläinen ja siivooja Sointu Erkkilä käsittelevät kunkin esineen sen materiaalin vaatimin ohjein ja laittavat ne puhtaisiin laatikoihin. Ella kertoi, että ohjeet imureiden suodattimista, painehuuhtelulaitteen käytöstä ja pesuaineista ovat tarkat. Paljosta joudutaan myös luopumaan, vain välttämätön muutetaan. Onneksi vuokrasopimukseen liittyi pääosin huoneiden kalusto, joten näitä ei jouduta hankkimaan.
 
Pääsimme kurkistamaan muuton tämän hetkiseen vaiheeseen. Muuttoa tehdään töiden ja kesälomien ohessa. Uusien tilojen aukeamisesta tiedotetaan, kun asiat etenevät. Kesällä virasto palvelee puhelimitse ja sähköpostitse.
 

2020-06-26 14:45:51.0