Mietteitä matkalle

Ensi sunnuntaina vietämme äititienpäivää. Se ei ole jokaiselle pelkkää päivänpaistetta. Äitiys voi sisältää sydäntä viiltävää tuskaa, surua, kaipausta ja jopa vihaa. Epäonnistumisen kokemus äitinä ja kasvattajana voi painaa mieltä. Jumala on kuitenkin kaikessa viisaudessaan antanut meille lapsemme ja tarvittavan ymmärryksen kasvattamiseen. Olemme riittävän hyviä äiteinä. Vapahtajamme haluaa olla armahtamassa meitä omien syytöstemme keskellä ja Hän tahtoo, että me armahtaisimme myös itseämme.

Viime viikot ovat olleet monien tunteiden täyttämiä. Isoin tunne on ollut ikävä. Kaipaan lapsia ja lapsen lapsia. Toisaalta voin olla kiitollinen siitä, että on keitä ikävöidä. Nykyajan tekniikka tosin mahdollistaa näkemisen ja kuulemisen yhtä aikaa. Se ei ole kuitenkaan sama, kuin kosketus – halaus.

Pelko ja huoli kulkevat rintarinnan ikävän kanssa. Uskon, että en ole ainoa näin tunteva. Kaikki olemme samassa veneessä. Kaikki elämme samassa epävarmuudessa. Oikeastaan kaikki suunnitelmat ovat turhia, kun emme tiedä tulevaisuudesta. 

Äitienpäivänä muistan omaa edesmennyttä äitiäni. Hänen ja isäni rukoukset kantavat meitä jälkipolvia edelleen. Rukous lasten ja heidän perheidensä ja läheistensä puolesta on nyt minun tehtäväni. Tuo tehtävä on erityisen rakas näissä poikkeusolosuhteissa. Saan ja me kaikki saamme jättää koko perhekuntamme Jumalan vahvojen käsien kannettavaksi. Rukouksessa on vaan niin valtava voima ja siitä seuraa luottamus ja lepo. Itse ei tarvitse kantaa kaikkea hartioillaan. 

”Niin paljon iloa ja kipua, niin paljon toivoa ja pelkoa, niin paljon unelmia ja yllätyksiä kiedot äitiyden lahjaan, elämänpituiseen matkaan, jolla kasvetaan yhä hauraammiksi, eikä ole muuta mahdollisuutta kuin elää luottamuksen varassa.” (Anna-Mari Kaskinen) 

Siunattua ja armollista äitienpäivää kaikille!

Outi Virtakallio