Ajatuksia yhteisöllisyydestä

Hyvää iltaa sinne kameran taakse! Kysyn teiltä heti alkuun: kuka teistä on kaivannut viimeisen kuukauden aikana ihmisiä? Kavereita päivällispöydässä? Ystävän kanssa kahvittelua Reissupannussa? Lounasta Teboililla, missä on samaan aikaan muita ihmisiä? Yhteisiä treenejä oman liikuntaporukan kanssa? Minä ainakin olen kaivannut. Minulla on onneksi perhe ja sosiaalinen etätyö, joten yksinäisyyttä en ole kokenut. Toivottavasti ei kovin moni teistäkään.

Kun arvaan, että muitakin käsiä nousi, niin eipä se ole mikään uutinen. On olemassa sellainen teoria, että ihmisellä on perustarpeita, jotka tulee tyydyttää riittävässä määrin ennen kuin ihminen alkaa kiinnostua korkeammista tarpeista ja niiden tyydyttämisestä. Tällaisia perustarpeita ovat ihan ensimmäisenä hengissä säilymisen edellytykset kuten ruoka, juoma ja hengitysilma, ja toisena turvallisuuden tunne.

Mutta jo näiden jälkeen tuleekin yhteenkuuluvuuden, rakkauden ja sosiaalisen kanssakäymisen tarpeet. Jokaiselle meistä – olipa kyseessä vauva, koululainen, työkaveri tai seniori – on tärkeää saada tuntea kuuluvansa johonkin, tulla hyväksytyksi, saada arvostusta ja kokea vastavuoroisuutta. Olla mukana porukassa, joka innostaa ja rikastaa elämää. Hyväksytyksi tulemisen tunne on sellainen perustarve, jonka meistä jokainen varmasti tunnistaa itsessään. Tätä ihmisen tarvetta täyttää yhteisöllisyys.

Yhteisöllisyys on sujuvaa yhdessä tekemistä ja toimimista, jonka tuloksena syntyy jotain uutta. Hyvin toimivaan yhteisöön pääsee ulkopuolinenkin mukaan sujuvasti. Talkootyö on ollut vanha, vahva tapa tehdä yhteistyötä ja sitä tehdään edelleen monissa yhteisöissä, erityisesti pienillä paikkakunnilla. Tästä päästään kangasniemeläiseen yhteisöllisyyteen meidän jokaisen arjessa. Yhdessä saadaan tehtyä isojakin tekoja, esimerkiksi meidän kylän harrastustoiminta olisi todella paljon köyhempää ilman yhteisöllistä talkootyötä. Yhteisöön kuuluminen on oikeus, ja oikeudet tuovat aina mukanaan myös velvollisuuksia – yhteisö toimii vain yhdessä tehden.

Kaikki varmasti tunnistavat, miten paljon iloa yhteisöllisestä kylähengestä on. Kun vaikka koira on karkuteillä, niin ei aikaakaan, kun sosiaalisen median avulla karkulainen on paikannettu ja omistaja pääsee hakemaan sen kotiin. Naapurusto paimentaa koko leikkivää lapsilaumaa ja perheiden harrastuskuskauksia hoidetaan vuoroja jakaen. Kun remonttimies on hukassa, tuttava osaa vinkata hyvän tekijän. Jos naapurin senioria ei näy perinteiseen aikaan postilaatikolla, siihen kiinnitetään huomiota ja mennään varmistamaan, että kaikki on hyvin. Eikä tässä poikkeusaikanakaan varmaan kukaan ole jäänyt ilman ruokaostoksia, vaikka ei ole päässyt kauppaan itse. Tosi hienoja asioita kaikki nuo. Joku varmaan kokee, että joskus pienellä kylällä muut tietävät minun asiani paremmin kuin minä itse. Mutta senkin voi ajatella niin, että onpa hyvä, jos saatan omilla toimillani rikastuttaa sinun elämääsi. Kokonaisuutena pienen kylän yhteisöllisyydessä on minun mielestäni hirveän paljon enemmän hyviä kuin huonoja puolia.

Mitä se vastuu sitten voisi olla? Yhteisöllisyyden kantavia teemoja ovat luottamus, osallisuus, sitoutuminen, motivaatio ja läheisyys. Meistä jokainen tuo yhteisöön oman persoonansa, omaa osaamistaan, omia verkostojaan. Yksilön velvollisuus on tiedostaa oma paikkansa yhteisön hengen luojana tai vähintään sen ylläpitäjänä. Ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa syntyy helposti kierre. Vuorovaikutuksen vireestä riippuu, onko se kierre negatiivinen vai positiivinen. Koska yhteisö on yhtä kuin me sen jäsenet, meistä jokainen voi vaikuttaa siihen, millainen yhteisön henki on. Voimme jokainen miettiä osaltamme, millaisessa yhteisössä on minun mielestäni hyvä olla? Millaiseen yhteisöön minä haluan kuulua? Millainen on Kangasniemen henki? Ja miten minä voin vaikuttaa siihen? Mitä me jokainen voidaan tehdä konkreettisesti? Laitanko minä energiaa niihin asioihin, jotka voisivat olla vielä paremmin vai niihin, jotka ovat jo hyvin? Niihin asioihin, joihin en voi vaikuttaa vai niihin, joihin minä voin vaikuttaa? Vahvistamalla niitä ennestään hyviä juttuja koko yhteisö vahvistuu. Energia kannattaa laittaa siihen, mihin itse voi vaikuttaa. Minun mielestäni kaiken perusta on kohdella kanssaihmisiä arvokkaasti ja kunnioittavasti. Myös silloin, kun ollaan eri mieltä jostain asiasta. Silloin me jokainen saamme tuntea kuuluvamme joukkoon, vaikka olemme kaikki erilaisia ja joskus asioista eri mieltä.

Yhteisöllisyyden merkitys vain korostuu tällaisena poikkeusaikana. Kriisit hitsaavat yhteen. Yhdessä toisiamme tukien me kangasniemeläiset ja meidän myötä koko Kangasniemi on kriisin jälkeen entistä vahvempi. Aurinkoista, positiivista ja yhteisöllistä kevättä kaikille!

Mari Meriläinen
kahden mainion lapsen äiti, vaimo ja ammatti-innostuja