Uutislistaukseen

Majatalo-iltaa vietetään ruudun äärellä

- Olen entinen maatalouslomittaja, nykyinen pastori, naurahtaa Pirkka, joka on alkujaan maalaistalon poika Kesälahden Suurkylästä.

Ensi viikon keskiviikkona 25.3. klo 18 alkaen kannattaa hakeutua ruutujen äärelle, sillä nykyisessä poikkeustilanteessa Majatalo-ilta järjestetään ilman yleisöä. Tilaisuuteen pääsee mukaan seurakunnan Facebookin live-lähetyksen kautta. Toivomme, että nuoremmat ihmiset auttavat esimerkiksi ikäihmisiä tietotekniikan kanssa, jotta iltaan osallistuminen olisi kaikille mahdollista.
 
Illassa on tutut ainekset. Juontajina hääräilevät Kettusen Päivi ja Pirkka-pappi, jonka viimeinen virallinen työtehtävä ennen vapaalle jäämistä tämä ilta on. Majatalon mainiosta bändistä tällä kertaa vain Niina-Maria ja Lauri esittävät Pirkan valitsemia toivelauluja, joiden sanat tulevat näkyviin ruudulla. Näin lauluihin voi yhtyä myös kotikatsomoissa. Pirttiahon Jaakko opettaa kansantajuiseen tapaansa. Hän on valinnut aiheekseen yhden Pirkan lempikohdista Raamatussa. Yllätyksiäkin on illan mittaan luvassa.
 
-Majatalossa on evankeliumi kirkkaasti esillä, mutta siellä ei olla turhan vakavahenkisiä, myhäilee Pirkka pohtiessaan Majisten ilmapiiriä. Pirkka on luvannut olla jatkossakin mukana Majatalo-työssä aina, kun se on hänelle mahdollista.  
 
-Pirkka on tehnyt uskollisesti ja antaumuksella seurakunnan perustyötä; sitä, jota tekemään pappi on kutsuttu, kiitti piispa Seppo Häkkinen kirkon juhlassa. Hän mainitsi esimerkkeinä Majatalo- ja ystävyysseurakuntatyön sekä kylätapahtumien järjestämisen. 
 
-Muistan Pirkan uskollisen puurtamisen Sanan Suvipäivien pääsihteerinä muutaman vuoden takaa. Päivät onnistuivat hyvin – eikä vähiten siksi, että Pirkan aktiivisuuden vuoksi päivillä oli noin 250 talkoolaista eri tehtävissä, kertoi Seppo-piispamme. 
 
Lämpimästi tervetuloa Pirkan Majatalo-iltaan seurakunnan Facebookin live-lähetyksen kautta keskiviikkona 25.3. klo 18 alkaen. 
 

2020-03-16 11:57:00.0