Uutislistaukseen

Mietteitä matkalle 24.10.2019

Saappaat

Oli alkusyksyn aurinkoiseksi muuttunut päivä neljätoista vuotta sitten.  Asuin isohkossa kaupungissa, kotini ulko-ovi oli auki tuomassa sateen jälkeistä raikasta syysilmaa sisälle tupaan. Yhtäkkiä oveen koputettiin, kysyttiin lupaa tulla sisälle. Annoin luvan ja eteiseen asteli pitkähkö mies mustat Nokian saappaat jalassa. Mies kysyi saapiko tulla tervehtimään, jätti saappaat eteiseen ja ojensi kätensä tervehdykseen. Heillä oli kuulemma päätetty lähteä tervehtimään kaikkia sinä vuonna kaupunkiin muuttaneita uusia ihmisiä. Siitä kehkeytyi mukava juttutuokio. Nyt tuo saapasjalkainen mies vaikuttaa pohjoisessa Oulun hiippakunnassa piispan tehtävissä.
Noita saappaita ja saappailla kulkenutta sanansaattajaa muistaessani nousee hymy huulille. Tuntui sille, kuin itse taivaan Isä olisi lähettänyt saapasjalkaisen miehen kertomaan, ettet ole yksin tässä isossa kaupungissa. Et ole yksin elämässäsi.
Myöhemmin on tullut monet kerrat mieleen, että niinhän Jeesuskin meni ihmisten luo ja pariin. Hän aterioi kaikenlaisten ihmisten kanssa. Kuunteli ja jutteli, vietti aikaa. Hän osoitti, ettei kukaan ole niin huonosti ja väärin tehnyt, ettei kelpaisi toisten seuraan. Omahyväisyyden tilalle hän tarjosi myötätuntoa. Hän opetti ihmisiä ottamaan anteeksiannon vastaan ja antamaan anteeksi.  Yhä tänäänkin Jeesus tekee niin ja lähettää meitä toisiemme luo.
Siis saappaat jalkaan ja ihmisten luo!


Eija Kuitunen

2019-10-24 05:00:00.0