Huolipäiväkirja ja iltarukous

Illalla ei saa unta tai aamuyöllä herää kesken unien. Yöllä valvoessa alkaa helposti murehtia pieniä arkisia asioita, läheisten ihmisten vaikeita tilanteita tai koko ihmiskunnan kohtalonkysymyksiä. Suden hetki on hyvä ilmaus aamuyön valvotuille tunneille, yleensä kello 3–5.

Uniasiantuntijoiden mukaan huolenaiheiden vatvominen yöaikaan on yleinen ilmiö, joka voi johtua väsyneiden aivojen heikentyneestä tunteiden säätelystä. Siksi murheiden mittakaava suurenee ja ne tuntuvat suuremmilta ja uhkaavammilta kuin ne todellisuudessa ovatkaan.

Suomalaisten unettomuus on lisääntynyt. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen sekä Työterveyslaitoksen tutkimusten mukaan työikäisten tilapäinen unettomuusoireilu on yleistynyt 2000- ja 2010-lukujen aikana. Samaan aikaan entistä harvempi kokee nukkuvansa riittävästi.

Unihäiriöpotilaita hoitava dosentti Henri Tuomilehto pitää suuntausta huolestuttavana. Tuomilehto luonnehtii uneen liittyviä ongelmia jo kansansairaudeksi. Hänen mukaansa ”tämä ongelma koskee myös muita kuin suomalaisia. Ihmiset ympäri maapalloa nukkuvat tällä hetkellä vähemmän ja huonommin kuin koskaan ennen.” (Yle uutiset 13.2.2019).

Neuvoja unettomuuden ehkäisemiseksi on paljon. Vältä illalla kahvia ja alkoholia, viilennä ja pimennä makuuhuone, hanki hyvä tyyny, älä käytä älylaitteita sängyssä, elä säännöllistä elämää, harrasta liikuntaa. Lista on loputon ja evästykset hyviä.

Monissa ohjeissa neuvotaan pitämään huolipäiväkirjaa tai erityinen huolihetki. Kun mieleen nousee yön aikana huolia, ne voi kirjata saman tien huolipäiväkirjaan ja siirtää niiden käsittely huolihetkeen. Kun huolihetki on päivällä käsillä, käydään ylös kirjatut asiat läpi yksin tai yhdessä jonkun toisen kanssa.

Kun on pitänyt huolihetkiä säännöllisesti jonkin aikaa, voi pohtia, miltä ne ovat tuntuneet, ja ovatko ne kenties vaikuttaneet omaan taipumukseen murehtia.

Huolipäiväkirjassa ja huolihetkessä on oikeastaan paljon samaa kuin iltarukouksessa. Ennen nukkumaan käymistä iltarukouksessa kiitetään kuluneesta päivästä, tuodaan esille elämän murheet ja huolet, läheiset ihmiset ja tärkeät asiat. Näin asiat ja ihmiset jätetään suurempiin käsiin.
Olemmeko unohtaneet monet äitiemme ja isiemme vanhat viisaudet ja omaksuneet niiden tilalle korvikkeita?

Luonnollisesti aikansa eläneet tavat joutavatkin mennä. Mutta käykö usein niin, että omasta traditiostamme nousevat elämänohjeet ja käytännöt ovat niin tavallisia, että emme ymmärrä niiden arvoa? Sananlasku pitää edelleen paikkansa: Varjele tapaa, niin tapa varjelee sinua.
Iltarukous on sukupolvesta toiseen tuonut turvallisuutta ennen nukkumaan käymistä. Se on toiminut huolipäiväkirjan tavoin tarjoten tilan mieltä askarruttavien asioiden kohtaamiseen. Samalla ne on voinut jättää Jumalan huoleksi.

Vaikka murheet silti veisivät yöunen tai herättäisivät suden hetkellä aamuyöllä, voin luottaa olevani Kaikkivaltiaan huolenpidossa. ”Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen.” (1. Piet. 5:7).