Uutislistaukseen

Tervetuloa Lähetysjuhlille ja Kirkkopäiville Jyväskylään 17.–19.5.

JyväskyläänLähetysjuhlat järjestetään tänä vuonna Jyväskylässä yhdessä Kirkkopäivien kanssa. Lähetysseura juhlistaa Jyväskylässä 160-vuotista työtään Toivon tarinoiden merkeissä yhdessä kansainvälisten vieraiden kanssa.
 
Lähetysjuhlien avajaisia vietämme perjantaina kello 18 yhdessä Kirkkopäivien kanssa Yliopiston pihalle pystytetyssä teltassa.
 
Lauantaina aamupäivällä Lähetysjuhlia vietetään Yliopistolla. Kello 9 muun muassa piispa emerita Irja Askola ja KT Kimmo Kosonen keskustelevat aiheesta Vallaton ja rajaton Sana. Aamupäivän puheenaiheena on myös ilmastonmuutos. Sen tiimoilta maailmaa parantavat kehitysyhteistyökoordinaattori Ruusa Gawaza, valokuvaaja Laura Malmivaara ja lähetystyöntekijä Mikko Pyhtilä. Puolen päivän aikaan keskustelu siirtyy Vaikuttaviin naisiin, joista yksi on Espoon piispa Kaisamari Hintikka. Ohjelmia voi seurata myös striimattuna.
 
Lähetysseuran vuosikokousLinkki avautuu uudessa välilehdessä pidetään lauantaina klo 10 Jyväskylän kaupunginteatterilla. Iltapäivällä teatterilla on kaikille Yhteislaulun ja rukouksen keidas Pekka Simojoen, Anna-Mari Kaskisen ja Jukka Jämsénin seurassa. Päivän päättää Eeppinen taiteiden ilta, jossa ovat mukana muun muassa Jakaranda, Tulus-kuoro ja Xaris Finland.
 
Sunnuntaina aamulla toiminnanjohtaja Rolf Steffansson avaa Raamatun tekstiä Sanoja Sanasta -tilaisuudessa. Lähetysjuhlat ja Kirkkopäivät päättyvät yhteiseen messuun, jossa siunataan tulevan kesän isoset tehtäviinsä ja uudet lähetystyöntekijät maailmalle.
 
Lähetysjuhlien ohjelma ja juliste löytyvät Lähetysjuhlien verkkosivuilta.Linkki avautuu uudessa välilehdessä Ohjelma täydentyy kevään mittaan.
 
Keppieläimiä juhlille
 
Lähetysjuhliin voi valmistautua seurakunnissa monella tavalla. Tänä vuonna Lähetysseuran nettisivuilta löytyy ohjeita erilaisten keppihevosten tai oikeammin keppieläinten valmistamiseen. Eläimiä voi tehdä myyntiin omissa myyjäisissä tai niitä voi valmistaa juhlille tuleville lapsille, jotta he pääsevät kisaamaan lasten ja perheiden ohjelmassa Linkki avautuu uudessa välilehdessäkeppariradalla. Ohjeet tuotteiden valmistamiseen löytyvät Lähetysseuran verkkosivuilta osoitteesta  suomenlahetysseura.fi/keppielainohjeet.Linkki avautuu uudessa välilehdessä
 Linkki avautuu uudessa välilehdessäSavannieläimet suunnitellut Miisa Kaipainen arvioi, että yhden kepparin tekemiseen kaavan mukaan menee noin puoli tuntia.


Nuorten ohjelmaLinkki avautuu uudessa välilehdessä rakennetaan yhdessä Jyväskylän seurakunnan nuorten kanssa Veturitalleille.
 
Majoitus
Lähetysjuhlien tapahtumapaikat ovat aivan Jyväskylän keskustassa ja Yliopiston alueella. Lähetysjuhlien majoitukset varataan Jyväskylä Bookingin kautta.Linkki avautuu uudessa välilehdessä


Lähetysjuhlien ja Kirkkopäivien ohjelma tarjonta on monipuolista. Jokaiselle löytyy ihan varmasti jotakin mielenkiintoista. On uutta tietoa maailmalta, keskusteluja, musiikkia, rukousta, Raamatun sanaa ja yhteislaulua. Yksi tärkeimmistä on tietenkin ystävien ja tuttavien tapaaminen. Kaikkeen tähän olette tervetulleita osallistumaan ja kokemaan yhdessä. Lähetysjuhlien ohjelmat ovat maksuttomia.
 

2019-02-20 06:52:00.0