Uutislistaukseen

Majatalossa rohkaistaan armollisuuteen

Kun tietää riittävänsä ja kelpaavansa juuri sellaisena kuin on, niin on helpompi hyväksyä myös muut. Venla ja Laura näyttävät hyväksyvän halauksen mallia.

Ensi keskiviikkona 20.2. Majatalo-illassa on teemana armollisuus. 
"Olen riittävän hyvä ja minulla on lupa olla erehtyväinen." Näihin armollisen myötätunnon ajatuksiin rohkaisevat Majatalo-illan isäntä Pirkka-pappi ja emäntä Päivi Kettunen, joiden omat juonnotkaan eivät aina mene ihan putkeen.

Kutsuimme Majatalo-iltaan puhumaan sielunhoitoterapeutti Anja Kuhnon, joka kertoo terveen itsetunnon ja minäkuvan merkityksestä.
 
-Myötätuntoinen suhtautuminen itseen auttaa suhtautumaan myötätuntoisesti myös toisiin ihmisiin. Minäkuva on ihmisen käsitys itsestään, siitä kuka on ja millainen ihminen on, sanoo Anja

-Kristillisen käsityksen mukaan olemme Jumalan silmäteriä, joita Hän tahtoo suojella ja varjella keskeneräisyydestämme ja rikkinäisyydestämme huolimatta. ”Jumalan suurin kunnia on täysin elävä ihminen”, vakuuttaa Anja. Hän kertoo puheenvuorossaan myös sielunhoitoterapian mahdollisuuksista.

Illassa on kaikki tutut ainekset: Jaakko Pirttiaho vastaa armollisesta raamattuopetuksesta, ja Majatalon taitava bändi säestää yhteislaulut. Suuri joukko seurakuntalaisia osallistuu jälleen illan kulkuun monissa eri tehtävissä. Ohjelman jälkeen on mahdollisuus myös henkilökohtaiseen rukouspalveluun.

Majatalo-illan päättää ruisleipätarjoilu kunnantalon aulassa. 
"Olipa taas mukava päästä ihmisten ilmoille ja saada juttukavereita." Tähän tapaan tiivisti moni Majatalon kävijä tuon ”seurustelun sakramentin” merkityksen.

Kotoiseen Majatalo-iltaan ei ole pääsyvaatimuksia eikä siellä mittailla kenenkään uskoa. Tervetuloa juuri sellaisena kuin olet!

Tilaisuus kuvataan suorana lähetyksenä, joten mukaan pääsee myös seurakunnan nettisivuilta aukeavan Facebook-linkin kautta. Kunnantalon nettiyhteyden toimivuus vaikuttaa kuvan laatuun.

Seurakunta järjestää Majatalo-illan kunnantalolla keskiviikkona 23.2. klo 18 alkaen. Perheen pienimmille on samaan aikaan omaa ohjelmaa Lasten Majatalossa. 
 

Teksti: Päivi Kettunen

 

2019-02-14 06:30:00.0