Uutislistaukseen

Levollinen iltatuokio Majakan valossa



-Majakka on lempeän lohdullinen ja samalla virkistävä. Saa istua hämärässä kirkossa antaen musiikin ja tekstien hoitaa. Näin kuvaili eräs mukana ollut syksyn ensimmäistä Majakka-iltaa.

Ensi viikon keskiviikkona 14.11. klo 18 alkaen kirkossa soivat taas koskettavat laulut Niina-Maria Tiihosen luotsaaman bändin esittämänä. Lyhtyjen ja kynttilöiden valaisema hämäryys korostaa tilaisuuden rauhallista tunnelmaa.

Mielikuvissamme majakalla on vahva merkitys: se kuvaa luotettavuutta, suunnannäyttäjää ja opastajaa, joka osoittaa oikean tien kohti turvallista päämäärää. Tälläkin tilaisuudella on tuo sama merkitys.

Laulujen välissä kuulemme neljän eri-ikäisen seurakuntalaisen lukemia Raamatun jakeita. He myös kertovat, mitä kyseinen raamatunkohta heille merkitsee. Tällä kertaa valitsemiaan tekstejä ovat lukemassa mm. diakoni Outi Virtakallio ja nuorisotyönohjaaja Samuli Pietiläinen. 

Illan aikana on mahdollisuus jakaa omat huolet, pelot ja ilonaiheet luottamuksella rukousavustajien kanssa. Mukana on myös  Majakka-pappi Tuula Suuronen.

Alle tunnin pituinen ohjelma sopii kaikenikäisille, ja tuon ajan lapsetkin jaksavat hyvin olla mukana.  Majakka-illan jälkeen kirkkoon voi vielä jäädä hetkeksi seurustelemaan uunituoreiden riisipiirakoiden äärelle.

Tervetuloa kirkkoon seurakunnan järjestämään Majakka-iltaan keskiviikkona 14.11. klo 18 – 19:30.
 
 

2018-11-13 07:30:00.0