TIE VALMIS ON
Tänään mietin elämänpolkuani. Pienet lapsenlapseni ovat elämän polun alussa, itse olen reilusti puolen välin ylittänyt ja vanhempani ovat jo päättäneet maallisen polkunsa. Sukupolvien ketjussa elämänpolkumme kulkevat rintarinnan.
Juuri nyt polkuni näyttää selkeältä. Saan tehdä työtä, joka on kutsumukseni. Iloitsen mummina olemisesta ja Jumalan rakastavasta huolenpidosta.
Aina ei polku ole ollut yhtä selkeää. Ajoittain polku on ollut kivinen tai en ole nähnyt eteenpäin. Silloin on pitänyt pysähtyä ja pyytää Jumalalta apua tien löytymiseen. Hän näkee sijaintimme – hän seuraa meitä koko elämämme ajan. Siksi meillä on toivo kaikissa tilanteissa.
Sinua, joka etsit tietäsi, haluan rohkaista seuraavan virren sanoin.
”Tie valmis on, voin löytää sen
keskellä kysymyksien.
On koottu sirpaleenikin
kämmeneen Herran, pieninkin.”
Virsi 511:1
Outi Virtakallio
20.9.2018 04.00