Uutislistaukseen

Kannatko murheita?

Onkohan niin, että moni meistä murehtii menneitä tapahtumia tai on huolissaan tulevista asioista. Silloin jää hyvin vähän voimia tämän päivän vaatimusten kantamiseen. Murheet ja huolet kuluttavat ihmistä. Ne verottavat hermoja, unta, ruokahalua, työkykyä ja ihmisen hyvinvointia. Jeesus sanoo, ettemme huolehtimisellamme voi pidentää elämäämme. Murheet ja huolet sen sijaan lyhentävät sitä monta kyynärää.

Jotta voisimme helpommin luottaa Jumalan huolenpitoon, Jeesus puhuu taivaan linnuista ja kedon kukista, kuinka niiden elämä on turvallista. Totta kai myös jokainen ihminen on Jumalan huolenpidon kohde. Hän joka on luonut silmän, eikö hän näkisi sinun hätääsi. Hän joka on luonut korvan, eikö hän kuulisi sinun huokaustasi. Hän joka ruokkii taivaan linnut ja vaatettaa kedon ruohot ei ole unohtanut sinua.

Eilinen on mennyt, huomista ei ole vielä, tänään auttaa Herra. Tänään Jeesus sanoo meillekin: ”Tulkaa minun luokseni kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.”

Pirkka Sieviläinen

2018-09-11 08:54:00.0