Keskellämme kannetaan edeltäneiden sukupolvien perintönä sisällissodasta yhä monenlaisia kertomuksia, joko kerrottuja tai vaiettuja. Joillekin ne ovat edelleen kipeitä suvun kokemuksia. Jotkut ovat puhuneet ja asiat on käyty läpi. Joillekin koko asia on vieras eikä se kosketa lainkaan.

Muistoille ja muistamiselle on tärkeää tehdä ja antaa tilaa, sen verran kuin se tarvitsee, ei väkisin tai pakottaen vaan ymmärrystä ja sovintoa etsien. Sisällissodan muistovuosi tarjoaa siihen mahdollisuuden. Hyvin paljon onkin kirjoitettu, keskusteltu, tehty ohjelmia ja pidetty tilaisuuksia.

Huhtikuussa 1940 piispainkokous ehdotti suru- ja muistojumalanpalvelusten pitämistä talvisodassa kaatuneiden muistoksi sunnuntaina 19.5.1940. Puolustusvoimien ylipäällikkö, sotamarsalkka Gustaf Mannerheim määräsi toukokuun kolmatta sunnuntaita vietettävän ”nyt päättyneessä sodassa kaatuneiden sankarivainajien sekä myös kaikkien murroskautena vuonna 1918 molemmin puolin vakaumuksensa puolesta henkensä uhranneitten yhteisenä uskonnollisena muistopäivänä”. Päiväkäsky koski vain puolustusvoimia, mutta sitä alettiin noudattaa koko yhteiskunnassa.

Toukokuun kolmatta sunnuntaita nimitettiin aluksi yksimielisyyden ja sankarivainajien muistopäiväksi. Nykyinen nimi sillä on ollut vuodesta 1947 alkaen. Muistopäivä on myös laajentunut, sillä sitä vietetään nykyisin kaikissa Suomen aluetta tai suomalaisia koskettaneissa sodissa tai taisteluissa, rauhanturvaamistehtävissä sekä taistelujen päättymisen jälkeen kuolleiden muistoksi.

Tänä vuonna helluntai ja kaatuneiden muistopäivä osuvat päällekkäin. Helluntaista, Pyhän Hengen vuodattamisen päivästä, avautuu rohkaiseva sanoma sisällissodan muistovuoteen.

Keskiajan hengellisen perinteen helmiä on vanha, Pyhälle Hengelle osoitettu rukous. ”Tule, Pyhä Henki, tänne, laskeudu taivaasta alas meidän sydämissämme Kristusta kirkastamaan.” Kauniilla tavalla pyydetään ihmisten keskelle tulemaan köyhäin apu, lahjain antaja, sielun kirkkaus, paras lohduttaja, hyvä vieras ja suloinen lämpö. ”Töissä sinä olet lepo, helteessä virvoitus, murheessa lohdutus.”

Elämän kovuuden ja kipeiden muistojen, vaiettujen kertomusten tai yhä avoinna olevien haavojen vuoksi rukouksessa pyydetään: ”Pese se, mikä saastainen on, kastele se, mikä kuiva on, paranna, mikä haavoitettu on, pehmitä, mikä kova on, lämmitä, mikä kylmä on, etsi kaikkia eksyneitä.” Lopuksi vielä pyydetään: ”Anna uskon vahvistusta.”

Menneisyyttä ei voi muuttaa, mutta sitä voi koettaa selittää ja ymmärtää. Voittoa ja valtaa tärkeämpiä ovat rauha ja sovinto.

Helluntai rohkaisee sovintoon ja kutsuu rakentamaan rauhaa kaikkien ihmisten kesken.

Seppo Häkkinen

Mikkelin hiippakunnan piispa