Uutislistaukseen

Herran käsi on voimallinen

16.1.2018 09.45

Kristittyjen ykseyden ekumeeninen rukousviikko täyttää tammikuussa 2018 satakymmenen vuotta. Tämän vuoden teemana on Herran käsi on voimallinen. Juutalais-kristillisessä perinteessä Jumalan toimintaa kuvataan symbolisesti puhumalla hänen kädestään. Jumalan käsi on ennen kaikkea luomisen ja siunaamisen väline ja merkki.

Rukous ykseyden puolesta on voimakkaimmillaan rukousviikon aikana, mutta se lähtee virtaamaan myös arkielämäämme. Kristittyjen ykseys ei voi olla pelkästään inhimillisten ponnistusten hedelmää, vaan se on aina Pyhän Hengen työtä. Emme voi tuottaa tai järjestää sitä. Voimme lähteä liikkeelle ja luottaa siihen, että Henki näyttää vaelluksellemme suunnan ja vie meidät perille ykseyteen Kristuksessa ja toinen toistemme kanssa.

Jumalan käsi siunaa meidän yhteistä kulkuamme ekumenian tiellä.