Uutislistaukseen

Armollista raamattuopetusta tarjolla TORSTAINA 16.11. KLO 18

 

Jaakko Pirttiaho  jatkaa ”Yksin armosta” -illassa Markuksen evankeliumin pääpiirteiden läpikäymistä tutulla innostavalla tyylillään.

-Iltaan ovat kaikki tervetulleita, ja mukaan voi yhä tulla, vaikka edelliset kerrat olisivat jääneet väliin. Opetuksen tavoitteena on antaa aineksia terveen uskon rakentumiseen, sillä Raamattu antaa kaiken sen tiedon, joka on välttämätöntä voidaksemme uskoa, kertoo Jaakko. 

-Haluan johdattaa ja innostaa kuulijoita avaamaan Raamatun riippumatta siitä, kuinka tuttu tuo maailman suosituin kirja entuudestaan on. Tekstit avautuvat helpommin, kun niiden asiayhteyksiä hahmotetaan ja taustoitetaan, sanoo Jaakko.

Edellisistä illoista tulleen palautteen perusteella Jaakko on onnistunut tavoitteissaan. 

-Taas tuli uusia näkökulmia ja rohkaisua Raamatun lukemiseen. Sain tukea omille ajatuksille ja tunteille, kiitettiin viime kerran opetuksen jälkeen.

Tervetuloa seurakunnan järjestämään ”Yksin armosta” -iltaan Osuuspankin kerhohuoneelle torstaina 16.11.2017 klo 18-19. Oman Raamatun ja muistiinpanovälineet voi ottaa mukaan. Ovet avautuvat klo 17.15.

2017-11-15 19:42:51.0