Uutislistaukseen

Arkkipiispa Kari Mäkinen: Suomi ja Eurooppa tarvitsevat edelleen kirkkojen yhteistä työtä ihmisarvon puolesta

Tiedote. Julkaistu:15.10.2017,10:45
Kirkon viestintä

Arkkipiispa Kari Mäkinen toteaa, että myös tämän hetken Suomessa ja Euroopassa tarvitaan kirkkojen ja kristittyjen yhteistyötä, jota on toteutettu jo sadan vuoden ajan. Mäkinen saarnasi Suomen Ekumeenisen Neuvoston (SEN) satavuotisjuhlamessussa Helsingin tuomiokirkossa sunnuntaina 15. lokakuuta.

”Tänä päivänä julmuus tuntuu puheiden kovenemisena, viholliskuvien ja epäluulon astumisena luottamuksen tilalle. Se kohdistuu erityisesti suojattomimmassa asemassa oleviin, yhteiskunnan laidalle tai ulkopuolelle joutuneisiin, joista puhutaan uhkana tai taakkana.”

Kirkkojen yhteinen työ on näkynyt esimerkiksi ruuan jakamisena köyhyyden kanssa kamppaileville tai asettumisena turvapaikanhakijoiden, pakolaisten ja paperittomien tueksi.

”Sitä tarvitaan, jotta rakkaus, oikeudenmukaisuus ja jokaisen ihmisen luovuttamaton arvo Jumalan kuvana eivät jää hempeäksi ja harmittomaksi puheeksi”, Mäkinen sanoi.

”Oikeassa olemisen tarpeen sijaan on tarvittu keskittymistä rakkauteen ja toisen kunnioittamiseen. Vierustoveri, joka ammentaa toisesta kristillisestä traditiosta, ei ole uhka tai kilpailija, vaan kumppani, sisko tai veli Kristuksessa.”

2017-10-16 11:38:35.0