Uutislistaukseen

Etkö osaa rukoilla?

Sannan Mietteet matkalle...

”Tule nyt, ystäväni, vetäydy hetkeksi syrjään päivän tehtävistä, pakene hetkeksi ajatustesi mellakkaa. Pane syrjään painavat huolesi, anna hajalle raastavien kuormiesi odottaa, ole hetkinen vapaana Jumalaa varten ja lepää hänessä hetken verran.” On merkillistä, miten ajattomat nämä 1000- luvulla eläneen arkkipiispa Anselm Canterburylaisen sanat ovat (suomennos Anna-Maija Raittila). Tämä kutsu mietiskelyyn voisi aivan hyvin olla jonkun nykyisen ajattelijan kynästä. Teksti todistaa siitä, kuinka ajasta toiseen ihminen pysyy sisimmältään samanlaisena. On tarve palvella ja olla hyödyllinen toisille ihmisille. Toisaalta on tärkeää olla yksin ja kerätä voimia. Jo yläkouluikäisille saati aikuisille sataa monenlaisia vaatimuksia niin, että lepohetkiä on vaikea löytää. Vielä vaikeampaa voi olla tarttua niihin. Hiljaisuudessa nimittäin nousevat pintaan myös ne asiat, joita ei mielellään käsittelisi. Rukoussunnuntain raamatuntekstit puhuvat siitä, kuinka rukous on Jumalan eteen tulemista ja Hänen hoidossaan olemista. Ei edes tarvitse osata rukoilla.  Kyse on luottamuksesta siihen, että saamme avun tai ainakin hetkeksi rauhan. Jumala ei kasaa meille lisää vaatimuksia, vaan katsoo armahtavin silmin. Tätä armoa voi kokea tällä viikolla esimerkiksi kirkossa sunnuntain messussa ja perjantain Majakka-illassa.

Sanna Paappanen

 

2017-05-17 19:44:06.0