Isä tekee hiekkakakkuja. Isä antaa vauhtia. Isä sytyttää nuotion, leipoo pullaa ja vaihtaa auton renkaat. Isä pelaa pihapelejä ja hakkaa halot itse. Isä lukee iltasadun. Isä ottaa syliin. Isä tekee pitkää päivää. Isä tekee uraa. Tekemällä isä välittää. Isä on kotona poissa tai poissa kotoa. Isä kertoo lapsuudestaan. Isä huutaa kentän laidalla. Isä on hiljaa ja heittää löylyä kiukaalle.

Tai sitten isä tekee jotain ihan muuta. Kuinka meidän tekomme tai valintamme tai jonkun toisen antamat roolit määrittävät meitä? Onko meidän mittarimme ehkä säädetty sen mukaan, mitä omat isämme tai vanhempamme ovat tehneet?

Kysymys isästä herättää tunteita. Isästä ollaan montaa mieltä. On erilaisia isiä. Isä on monenlainen, jokaiselle omanlainen. Kysymys isästä on henkilökohtainen. Jokaisella on oma suhteensa isään, omanlainen suhde isyyteen.

Isä voi olla tuki ja turva tai isä voi olla etäinen. Isän kanssa voi jutella tai puuhata, tai isä voi olla siihen liian kiireinen. Jokaisella ei ole isää, kaikki miehet eivät ole isiä. Joku on isoisä, jollekulle vaari on maailman ykköstyyppi.

Isänpäivä tulee taas. Isiä muistetaan. Senkö vuoksi, mitä he ovat saavuttaneet, vai senkö, mitä he ovat? Toivottavasti sen. Kun arvioimme isänä tai vanhempana onnistumista, saavat teot ja suoritukset väistyä. Se riittää, että olemme läsnä. Sen lapset muistavat. Että isä oli paikalla.

Tekoja tärkeämpää on suostua vain olemaan. Erään tutkimuksen mukaan lapsista ne, joiden isät olivat olleet aktiivisesti mukana lapsensa elämässä, pärjäsivät aikuisiässä paremmin sekä älykkyystesteissä että työelämässä kuin poissaolevien tai välinpitämättömien isien lapset. Myönteiset vaikutukset olivat nähtävissä jälkikasvun elämässä vielä 40 vuotta syntymän jälkeenkin.

Isä, kun siis vietät isänpäivää, muista että vähempi voi olla enemmän. Sinä riität lapsillesi. Sinun kiinnostustasi he kaipaavat, sinun läsnäoloasi pienissä arjen asioissa. Enemmän kuin suuria tekoja he tahtovat sinut.

Ville Tikkanen, neljän lapsen isä

Kuva: Rami Tiihonen