Lämpöä syksyyn
Vielä syksyn valo näkyy ruskassa. Kuva LTapsaH, Pixabay
Lämpöä syksyyn
Kun kirjoitan näitä mietteitä, on ulkona lämpötila laskenut jo 4 asteeseen. Kotiin tullessa laitettiin puoli kantokoppaa puita uuniin, että tupaan saataisiin hieman lämpöä lisää.
Lämpöä kaipaa myös ihmisen sisin. Sitä tuo kotona hyväntuulisuus, yhteys ja läheisyys. Kun ne rikkoutuvat, lämpö karkaa. Kun sovitaan, se tulee takaisin. Rakkaus saa ihmeitä aikaan.
Lämpöä on mukava saada vähän siellä ja täällä. Kylmä kohtaaminen voi katkaista hyvän tuulen; yhteys ei toimi. Silloin on toisesta kaukana, vaikka olisikin lähellä. Tunne vie.
Onko lämpö vain arjen luksusta, kun se sattuu kohdalle? Ei aina jaksa puhua, ei sanoa mitään erityisen lämmintä. Ja silti sitä jää kaipaamaan.
Mutta yllätyn iloisesti, kun sitä kohtaan. Se tuo päivään hohtoa. Ei ehkä niin kuin tulevan sunnuntain evankeliumissa Jeesus, joka lähetti oppilaansa parantamaan sairaita ja nämä paranivat. Mutta jotakin se lämmin kohtaaminen aina parantaa ihmisen sisimmässä.
Virsi 232 sanoittaa Jeesuksen seuraajien tehtävää: ”Kun annat meille itsesi,
myös meissä täytä tahtosi. Kestävä, uusi henki luo, lämpimät, alttiit kädet suo”.
Minä jatkaisin … ja lämmin sydän meissä luo.
Jumalan armon valoa sinulle tähän torstai-päivään
Thu Oct 15 06:00:00 EEST 2026