Syksyn ensimmäisessä Valon ja lohdun illassa on kaksi kutsuvierasta
Valon ja lohdun ilta ke 9.9.2026 klo 18 kirkossa ja seurakunnan Facebook- ja YouTube-kanavilla. Sydämellisesti tervetuloa!
Valon ja lohdun iltojen syyskauden aloittavaa iltahetkeä vietetään kirkossa keskiviikkona 9. syyskuuta klo 18 alkaen. Noin tunnin pituiseen levolliseen tilaisuuteen voi osallistua myös ruudun äärellä seurakunnan somekanavien kautta.
Illan haastateltavana on monille tuttu kassamyyjä Akseli Venäläinen, joka valittiin K-ryhmän Vuoden kaupan työntekijäksi vuonna 2024.
– Vaikka omistaisimmekin positiivisen mielen, joudumme välillä kulkemaan syvissä vesissä. Yhdessä on kuitenkin helpompi sieltä nousta, pohtii Akseli haastattelun teemaa.
Illan toinen vieras, Olli Helenius, on monipuolinen muusikko ja laulaja-lauluntekijä. Hän on tullut tutuksi muun muassa Juha Tapion taustabändistä ja Bass’n Helen -yhtyeestä. Näiden rinnalla hän on tehnyt soolouraa vuosituhannen taitteesta lähtien.
– On ilo tulla oman musiikkini kanssa Valon ja lohdun iltaan. Olen seurannut aktiivisesti iltoja ruudun välityksellä, joten niiden myötä tiedän jo aika hyvin, mihin olen tulossa, kertoo Olli.
Niina-Maria Tiihosen lempeät laulut ovat tälläkin kertaa tärkeä osa illan ohjelmaa. Jouni Kuitunen pohdiskelee tuttuun tapaansa sitä, miten Jumalan rakkaus yltää myös raskaiden elämänvaiheiden keskelle.
– Sydämellisesti tervetuloa viettämään kanssamme tätä lämminhenkistä ja kodikasta iltahetkeä. Valon ja lohdun illassa pieni on kaunista ja vähemmän on enemmän, tiivistää illan juontaja Päivi Kettunen.
Fri Sep 04 06:00:00 EEST 2026