On taas se aika vuodesta, kun suvivirttä on laulettu monessakin paikassa. Kirkon diakoni kirjoitti viime viikon lehdessä kauniisti siitä asiasta yleisesti, mutta minä haluan jatkaa menemällä vähän syvemälle virren sanomaan. Suvivirressä ei ole kyse ensisijaisesti jostakin perinteen vaalimisesta, vaikka on se sitäkin, vaan jostain paljon tärkeämmästä.

Virsi etenee vähitellen Jumalan hyvyydestä meidän reaktioomme siihen, eli kiitokseen ja sitten neljännessä säkeistössä tulee laulun sanoman ydin, joka on Jeesus Kristus, meidän valomme ja murheemme poistaja. Koska kyse on näin vahvasta sanomasta, niin se herättää voimakkaita reaktioita puolesta ja vastaan, vuodesta toiseen.

Sen sijaan, että keskittyisimme uskovaisina siihen, että saako laulun laulaa vai ei, meidän pitäisi keskittyä siihen, että kaikilla ihmisillä olisi mahdollista kuulla ja uskoa henkilökohtaisesti tämä sanoma, tapahtuipa se sitten suvivirren kautta tai jollain muulla tavalla. Kysymys ei siis ole vain perinteestä, vaan sanomasta, joka tuo iankaikkisen elämän ja rauhan sydämeen jo tässä ajassa jokaiselle, joka siihen uskoo henkilökohtaisesti.

Toivon, että sinäkin voisit joskus kohdallasi miettiä tätä sanomaa ja ottaa sen vastaan. Näin saat ilolla laulaa tätä laulua yhdessä muiden kanssa, jotka jo uskovat Jeesukseen. Mutta jos haluat sen sanoman torjua, niin sinulla on täysi vapaus siihenkin. Usko tai sen kieltäminen on jokaisen oma valinta.

Teemu Turunen, Helluntaiseurakunnan pastori

Kuvat: Tuija Hokkasen ottamia, Terttu Ollikaisen ikoni etualalla