Valvomista on monenlaista. Joskus sitä valvoo, koska ei saa unta, vaikka tahtoisi. Asia pyörivät mielessä eivätkä päästä lepäämään. Joskus sitä valvoo, koska ei halua vielä nukahtaa. Ystävien seura, revontulet, jokin erityinen ohjelma saattaa pitää hereillä.

Joskus valvomiseen väsyy. Ihminen tarvitsee lepoa. Lepo on tärkeää sekä fyysisesti että henkisesti. Tulevana sunnuntaina vietetään valvomisen sunnuntaita. Mutta ei se varmaan tarkoita valmistautumista pyhäpäivään ilman yöunia tai sitä, että silmät auki pysyisivät kirkossa vaikka pinnistellen.

Kyse on hengellisestä valvomisesta. Se on valmiina olemista, varautumista tässä ja nyt, sillä huomisesta emme tiedä. Ehkä tuo valvominen on sitä paljon puhuttua carpe diem -asennetta, tarttumista hetkeen, jokaisen päivän ja hengenvedon ottamista vastaan Jumalan lahjana. Valvominen, valveilla oleminen silmät ja sydän auki, voi olla vapautta menneistä kuormista ja tulevista huolista. Turvallista luottamista uskon varassa tässä hetkessä.

Tuossa luottamuksessa väsynyt saa levätä. Jumalan huolenpito on kuin tyyny, johon saa painaa päänsä. Se on kuin aamukahvi, joka auttaa heräämään uuteen päivään, elämään levollisesti todeksi omaa uskoaan.

Ville-kirkkoherra

Kuva: Rami Tiihonen