Paasto on sydämen asia - mutta on se vatsankin. Ainakin, jos miettii, mitä paastosta tulee yleensä ensimmäisenä mieleen. Syömisten tarkkailua ja rajoittamista. Luopumista herkuista ja ylipäänsä ruokavalion yksinkertaistamista. Moni paastoaa suullaan ja vatsallaan. Ja hyvä niin. Sillä on vaikutusta siihen, että jää ehkä enemmän aikaa jollekin muulle ja enemmän euroja tilille.

Ruoka ja kauppakassin hinta ovat kuitenkin jotain ulkoista. Paastossa on ehkä sittenkin kyse jostain vielä sisäisemmästä kuin vatsalaukun sisällöstä. Jeesuskin opettaa toisenlaista paastoa: ”Kun paastoatte, älkää näyttäkö surkeaa naamaa niin kuin teeskentelijät. He ottavat synkän ilmeen, jotta kaikki huomaisivat, miten loistavasti he paastoavat.” (Matt. 6: 16)

Paastonaika johtaa tänäkin vuonna kohti ristin ja ylösnousemuksen pääsiäistä. Sen aikana on mahdollista tehdä sisimmässään matkaa ja seurata Jeesuksen tietä viikko viikolta tihentyvään kärsimykseen. Ehkä se voi auttaa ymmärtämään maailman hätää lähellä ja kaukana. Ehkä niukempi dieetti saa kokemaan sisuksissamme nälkää, jota moni maailmassa näkee päivästä toiseen. Ehkä paastonaikana löytyy jokin oma tulokulma ottaa osaa lähimmäisen tuskaan.

Paasto on sydämen asia. Kun sydän tunnistaa hätää kärsivän sykkeen, syttyy silloin ehkä myötätunto, auttamisen halu, ja lopulta keino toimia. Ulkoinen voi tukea sisäistä, mutta sisimmästä nousevat ne näkyvät teot, joilla on väliä.

Virsi 951 johtakoon meitä tällä matkalla:

”Oi Jeesus, muuta minua, vie likemmäksi sinua.
Voimalla pyhän uhrisi tee valoksi, tee suolaksi.

Vie, Jeesus – siten uskallan vain jakaa tuskan, kuoleman.
Vie, jotta kuljen rukoillen vierellä epätoivoisten.

Et tullut loistoon, kunniaan, vaan autoit armoon uskomaan,
niin että tieni kulkisin rakkautesi askelin.”

Ville Tikkanen, kirkkoherra

(Kuva Gastón Pérez, Pixabay)