Uutislistaukseen

Majatalossa soivat jouluiset laulut ke 4.12. klo 18. Sydämellisesti tervetuloa kirkkoon!

Kutsuvieraana Päivi Kettusen haastateltavana on oopperaohjaaja Anna Kelo.
 

Majatalo-ilta on elämänmakuinen arki-illan tilaisuus, johon on helppo tulla mukaan. Tämän vuoden viimeisessä Majiksessa ensi keskiviikkona 4.12.2024 suunnataan katseet lähestyvään jouluun musiikin välityksellä. Laulut valitsee ja esittää Syvä Huokaus -bändi.

- Tutut laulut avaavat muistojen arkistoja ja tuovat mieleen lapsuuden joulujen tunnelmia, tiivistää Ilkka Tiihonen, joka kutsuu yhtyeen koolle ja paukuttelee bändissä rumpuja.

Kirkkoherra Ville Tikkasen haastateltavaksi saapuu Kangasniemen Musiikinystävien puheenjohtaja Anna Kelo.

- Olen Kangasniemelle kotiutunut oopperaohjaaja, esittelee Jyväskyläntien varrella sijaitsevassa vaaleanpunaisessa vanhassa pappilassa asusteleva Anna Kelo itsensä.

- Joulu on antamisen aikaa. Todellinen anteliaisuus on jotain sellaista, joka vaatii myös uhrausta, pohdiskelee Jouni Kuitunen Majatalossa joulun merkitystä.

Tuula Suuronen johdattelee rukoushetkeen. Illan kulussa on tuttuun tapaan mukana paljon vapaaehtoisia eri tehtävissä.

- Pirkka-pappi linjasi aikoinaan Majatalo-iltojen salaisuudeksi sen, ettei siellä olla liian uskovaisia. Tätä toiminta-ajatusta noudattaen toivotamme lämpimästi tervetulleeksi myös heidät, joille seurakunnan toiminta on vieraampaa. Siispä: tervetuloa uskovaiset ja toivovaiset, tervetuloa etsivät ja epäileväiset, hymyilee Majisten tiedottava juontava Päivi Kettunen.

Joulun odotuksen Majatalon laulut alkavat soida ke 4.12. klo 18 kirkossa ja verkossa. Kahvia ja ruisleipää tarjoillaan kirkossa klo 17.40 alkaen. Sydämellisesti tervetuloa!

28.11.2024 11.58