Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Kynttilän valo loistaa sateisena ja sumuisena aamuna.
Pieni liekki
Tänään on vielä kolme marraskuun päivää. Pimeä laskeutuu varhain. Kohta, ihan kohta on ensimmäinen adventti.
Jouluvaloja on toki sytytelty siellä ja täällä, mutta jotakin erityistä siinä on, kun kirkossa syttyy ensi sunnuntaina ensimmäinen adventtikynttilä.
Lapset tykkäävät laskea, monta päivää on jouluun. Siitä se alkaa: Toivon ja toiveiden aika.
”Pieni liekki, tänään syttyy, talven synkkään pimeyteen. Pieni liekki valon antaa, toivon tuikkeen sydämeen.” Anna-Mari Kaskinen.
Millaisia ovat sinun toiveesi joulun lähestyessä? Mitä sinä toivot omaan elämääsi. Pysähdy sen ajatuksen äärelle. Se on tärkeää.
Ensi sunnuntaina laulamme kirkossa Hoosianna-hymniä. Hoosianna tarkoittaa, Herra auta, pelasta minut. Siitä on tullut myös riemuhuuto: Herra on auttajani ja pelastajani. Hoosianna on toivon sana.
”Pieni liekki ympärilleen hiljaa hehkuu lämpöä. Pieni liekki meille kertoo: Jumala on lähellä.” Anna-Mari Kaskinen.
Jeesus, Vapahtajamme.
Kohta on ensimmäisen adventtikynttilän sytyttämisen aika.Mielemme täyttyy odotuksesta. Sinä, Herramme Jeesus, saavuit kerran kansasi luo nöyränä ja hiljaisena.
Kiitos, että tahdot tänäänkin tulla minunkin kotiini ja sytyttää valosi talven pimeyteen. Kiitos, että tulet.
Runsasta toivoa ja iloa sinulle adventin aikaan
Seurakuntapastori Päivi Liukkonen
26.11.2024 15.21