Katselen pihamaani pihlajaa. Se on kaunis punaisine marjoineen. Nyt vain on se aika, jolloin marjat putoavat maahan, ja tallautuvat alle. Sotkua syntyy.

Linnut ovat alkaneet ahkerasti syömään pihapuusta. Mutta niin mekin. Puolisoni laittoi tikkaat pihlajaa vasten, ja linnut vähän närkästyivät. Marjoja kuitenkin riittää meille kaikille.

Tänäkin aamuna kiitän pihlajanmarjoista. Teimme tuoremehua ja marjojen perkeistä tuli aamun kuitupommi. Pakkasten jälkeen marjat ovat vähän makeampia.

Kalevalassa pihlajan marjaset olivat sitäi pyhemmät. Luonnon antimet ovat olleet aina tärkeitä. Kristillinen uskomme muistuttaa siitä, että Jumalan luoma luonto on pyhä. 

Tämä pyhä marja, kotipihlajan marja, on annettu meille lahjaksi. Kaiken lisäksi se on ilmainen lahja meille.

Näitä lahjoja ihmiset saavat rakastaa, mutta samalla kunnioittaa. Luojan lahjoja tulee riittää tulevillekin sukupolville.  

”On täynnä lahjojasi kätesi, Jumala.                                                  Soi syksy kiitostasi maan kaiken kasvusta.
Nyt kiittää sydämemme, kun meitä rakastat, suot toivon elääksemme ja hoivaat, johdatat.” VK 575:4

Päivi-pappi

Kuva: PenjaK Pixabay