Kävin pienellä matkalla Merenkurkun saaristossa. Maailmanperintökohteen luontopolulla kulkiessa sai pysähtyä katselemaan maan jatkuvasti käynnissä olevaa nousemista merestä. Kuin jatkuva luomistyö, uusiutuminen olisi käynnissä. Vanhempi maaperä siirtyy mantereeksi uusien luotojen ja karien ilmestyessä pikkuhiljaa näkyviin vedenpinnalle. Siinä maan muotojen muokkautuessa ihminen sopeuttaa olemistaan ja rakentaa muun muassa uusia satamia päästäkseen kalastamaan syvempiä vesiä tarvitsevilla aluksilla.

Kotiin päin ajellessa pysähdyin Isonkyrön vanhan kirkon juurelle. Sen syntyvaiheiden kerrotaan ulottuvan 1300-luvulle. Tuota harmaakivikirkkoa kiertäessäni ja piha-alueen vanhoja hautakiviä lukiessani tunsin kuuluvani vuosisatoja eläneeseen sukupolvien ketjuun. Jo sukupolvet ennen meitä rakensivat kirkkoja kivistä ja puusta. Ylläpitivät ja korjasivat niitä. Merkiksi siitä, että täällä uskotaan Jumalaan, ja paikaksi Jumalan sanalle.

On hyvä tietää, että tässä nopeasti muuttuvassa elämässä ja ajoittain kaaottisessa maailmassa on jotain pysyvääkin, johon aiemmat sukupolvet ennen meitä ovat turvanneet ja uskoneet. Heillä oli jopa omia penkkipaikkoja perheittäin kirkoissa. Missä kohtaa kirkkoa sinun paikkasi olisi? Missä on sinun kotikirkkosi?

Eija Kuitunen, diakonissa

Kuvat myös Eijan