Rakkaat, rikkaat ja risaiset

Olen parin viikon ajan mietiskellyt viime pyhän evankeliumitekstiä. Tiukkaa tekstiä lampaisiin ja vuohiin jakamisesta aikojen lopulla pyhän nimeä myöten. Tuomiosunnuntai. Kristuksen kuninkuuden sunnuntai.

Olen muistellut kerran tai useamman elämässä hajonneita ihmisiä. Rikkirisaiseksi menneitä. Kaltaisiani. Jotka eivät kaipaa tuomion sanoja tai eleitä. On noussut mieleen myös mallikkaasti eläneitä kanssaihmisiä, jotka kokevat ehkä saavuttaneensa elämässä jotain. On ollut tunne, että on elämä hallinnassa ja asiat hyvin. Ainakin tänään. Kaltaisiani hekin.

Mielessäni ovat olleet he, joita pelottaa nyt enemmän ensi vuonna arkipäivästä selviäminen. Joilla ei ole riittävästi rahaa perustarpeisiin ja jotka kokevat sen tähden toisarvoisuutta keskuudessamme. Ajatuksissani ovat olleet he, joilta on ilo kadonnut elämästä. Joilla ei ole ystäviä, yhtäkään.

Viime pyhän evankeliumissa Jeesus jatkaa puhettaan seuraavasti: ”Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.” (Matt. 25) Puheessaan Jeesus samaistaa itsensä puutteenalaisiin. Miksi? Näin hän ymmärtääkseni osoittaa meille rikkaille ja risaisille rakkailleen, että elämässä on tärkeää nähdä apua tarvitsevat ihmiset ja auttaa heitä omien mahdollisuuksien mukaan. Ketä sinä voisit auttaa vielä tänä vuonna?

Eija Kuitunen, diakonissa