Uutislistaukseen

Kotona

Pastori Päivin mietteitä matkalle. Kuva kotikirkostamme viime syksyn missiomajatalosta.

Koti on ihmisen tärkeimpiä paikkoja maailmassa.

Joku meistä on aito koti-ihminen ja joku toinen pitää kotia vain nukkumapaikkana. Joskus työpaikka on enemmän koti kuin oma koti. On heitä, jotka ovat kotonaan kaikkialla ja niitä, jotka eivät koe olevansa missään täysin kotona.

Jos on lapsena muuttanut paljon, ei ole ehtinyt kiintyä mihinkään paikkaan. Kodilla on kuitenkin merkitystä. Se, mitä pitää kotinaan, voi parhaimmillaan olla paikka, jossa ihmisen on hyvä olla: On lupa olla oma itsensä.

Meillä on myös kotiseurakunta. Olemme Jumalan perhettä. Jumala on antanut meille lahjana rakkautta, iloa, rauhaa, kärsivällisyyttä, ystävällisyyttä, hyvyyttä ja uskollisuutta. Yhdessä kasvamme tässä lahjassa, että on hyvä olla. Kodissa on myös mielipahaa, kipua ja sairautta. Jeesus pyytää perheväen tukemaan toisiaan vaikeuksissa. Niinhän kodissa tehdään.

Me tarvitsemme koteja. Monissa kodeissa odotetaan nyt juttukaveria ja seuraa. Koti löytyy myös ihmisten välisissä suhteissa, ja on joskus puhelinsoiton päässä. Kotiin voi soittaa; ja joskus toisenkin kotiin. ”Oli kiva jutella ja nyt on mukava olla taas yksin kotona.”

Kerran taivaan kodissa ei ole enää koti-ikävää. Siellä ollaan kotona.

Pastori Päivi Liukkonen

2023-04-27 06:00:00.0