Uutislistaukseen

Muista minua 

Tuulan mietteitä matkalle lokakuun lopulla

 

Lapsena hyppäsin korkeushyppyä isän tekemillä puisilla telineillä. Saksaten ylitin riman niin että heilahti. Alastuloon ei pehmusteita tarvittu. Harjoittelu teki mestarin. Koulun urheilukilpailut menivät niin hyvin, että pääsin koulujen välisiin kilpailuihin Kimpisen kentälle. Siellä meno oli vähän toisella tasolla. Sellaisia telineitä paksuine patjoine en ollut koskaan nähnyt, saati kokeillut. Pyörähdystyyliä en takapihan kilpailuissa ollut harrastanut. Tulos oli sen mukainen. Epäreilultahan se 10-vuotiaasta tuntui. Ja sitä se olikin. 

Uskon asioissa rima voi nousta monen mielessä niin korkealle, että ajattelee, ettei tämä kisa ole minua varten. Toisten todistukset tuntuvat trimmattujen urheilijoiden voittohaastatteluilta. Oma elämä laahaa rapakuntoisena ja risaisena vanhoja uomia.    

Jotenkin kummallisesti asiat kääntyvät päälaelleen meidän ihmisten käsissä. Juttuhan kuitenkin menee niin, että Jeesus tulee heikon ihmisen rinnalle ja avuksi. Jeesus tulee sinne missä ollaan heikoilla. Jeesus tulee sen rinnalle, joka on pettynyt itseensä ja voimaton muuttamaan elämäänsä. Jos kilpailusääntöjä on, niin ne on lyhyesti sanottu: monet ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi.  Uskon askeleeksi riittää ristinryövärin sana: Jeesus, muista minua! 

seurakuntapastori  Tuula Suuronen 

valokuva srk:n kuva-arkistoista

 

 

2022-10-27 06:00:00.0