Uutislistaukseen

VALON JA LOHDUN ILTA  KE 14.9. KLO 18 ​

Mitä on olla Jumalan lapsi? 

Keskiviikkona 14.9. klo 18 kirkossa ja seurakunnan somekanavien kautta alkaa soida Valon ja lohdun iltojen lempeät sävelet. Musiikista vastaa tuttuun tapaan Niina-Maria Tiihonen. Illan aikana kuulemme mm. monille rakkaan ”Päivä vain” -virren sekä koskettavan laulun ”Kirkossa”, joka alkaa sanoilla: ” Tuli kirkkoon mies ja lapsi, he eteeni istuivat..”

Jouni Kuitunen johdattelee meitä Valon ja lohdun illassa katselemaan elämää taivaallisen Isämme hartioilta Jumalan lapsen näkökulmasta käsin.

- Meille on pienestä pitäen opetettu, kuinka meidän tulee kasvaa vahvoiksi ja kestäviksi. Raamatun näkökulma kasvusta sen sijaan onkin hämmästyttävä: saamme olla Jumalan lapsia. Meidän ei tarvitse itse puristaa kasvamista, vaan voimme levätä Isän sylissä, tai katsella maisemia Isän olkapäiltä käsin. Lapsen osa on ihana: huoleton, jopa välillä vallaton. Kun sitä ihanuutta on päässyt maistamaan, siitä ei halua luopua koskaan. Parempaa paikkaa ei ole, vakuuttaa Jouni Kuitunen.

Jouni Kuitunen on monille kangasniemeläisille tuttu pienen pojan sydämellä varustettu urheiluhullu. Hänen perheeseensä kuuluu kaksi ihanaa aikuista lasta, Miko ja Milja, sekä rakas puoliso Heidi.

-Heidin apu, tuki ja rakkaus ovat ihmetyttäneet minua jo yli kolmekymmentä vuotta, kertoo nykyisin Pieksämäellä asustava Jouni.

-Lämpimästi tervetuloa tähän lempeään iltahetkeen, jossa katsomme toinen toisiamme armollisin ja hyväksyvin silmin, toivottaa juontajana toimiva Päivi Kettunen.
Valon ja lohdun ilta kirkossa sekä seurakunnan Facebook- ja YouTube -kanavien kautta keskiviikkona 14.9.2022 klo 18-19. Syyskausi jatkuu keskiviikkona 12.10. samaan kellonaikaan.

2022-09-12 18:47:39.0