DIAKONIATYÖHÖN KANGASNIEMELLE?
Kangasniemen seurakunta hakee
Diakonian viranhaltijaa kolmen (3) vuoden määräaikaiseen virkasuhteeseen 1.6.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Tarjoamme työtä upeissa Puulan maisemissa, vireässä seurakunnassa, jossa työskennellään toimivissa tiloissa ja hyvässä yhteistyössä sekä työyhteisön, seurakuntalaisten että muiden toimijoiden kesken. Meillä saat kokeilla rohkeasti uutta ja laittaa osaamisesi käyttöön.
Kangasniemi on aktiivinen ja luonnonkaunis noin 5000 asukkaan kunta, jossa luonto ja liikkumisen mahdollisuudet ovat käden ulottuvilla. Mikkeli, Jyväskylä ja Pieksämäki ovat alle tunnin ajomatkan päässä.
Pääset mukaan positiiviseen työyhteisöön, jossa hyvä työilmapiiri ja yhdessä tekeminen vapaaehtoisten kanssa ovat osa toimintakulttuuriamme. Seurakuntalaiset toimivat aktiivisesti jumalanpalveluselämässä ja muussa seurakuntatyössä sekä sosiaalisessa mediassa. Someosaamisesi on plussaa!
Diakoniatyössä pääset tekemään merkityksellistä ja kiinnostavaa työtä, kohtaamaan ja tukemaan erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä, perheitä sekä yhteisöjen jäseniä. Viran erityinen painopiste on ikäihmisten parissa tehtävässä työssä, mutta tehtäviin kuuluvat myös muut diakonian monipuoliset tehtävät, kuten yleinen diakoniatyö, avustus- ja vastaanottotyö, kotikäynnit, ryhmien ohjaaminen sekä leiri- ja retkityö.
Viran kelpoisuusvaatimuksena on Kirkkohallituksen päätöksen (säädöskokoelma nro 162) mukainen diakonian viranhaltijalta vaadittava tutkinto. Virkaan valitun on oltava evankelis-luterilaisen kirkon konfirmoitu jäsen. Arvostamme sujuvia vuorovaikutustaitoja ja itsenäistä, aloitteellista työotetta.
Viran palkkaus on Kirkon virka- ja työehtosopimuksen mukainen, vaativuusryhmä 502. Peruspalkka on 2811 euroa, jonka lisäksi voidaan maksaa työntekijän aiempaan työkokemukseen perustuvaa kokemuslisää 98 - 367 euroa/kk. Seurakunnassa on käytössä suorituslisäjärjestelmä. Suorituslisän maksaminen perustuu työntekijän työsuoritukseen. Virka tulee ottaa vastaan 1.6.2025 tai sopimuksen mukaan. Ennen viran vastaanottamista valitun tulee esittää selvitys terveydentilastaan. Viran täyttämisessä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Viranhoito edellyttää oman auton käyttöä.
Hakemusten, joita ei palauteta, tulee olla liitteineen perillä viimeistään to 17.4. klo 12.00 osoitteessa: Kangasniemen seurakunta kirkkoneuvosto, Otto Mannisen tie 2, 51200 Kangasniemi (kuoreen merkintä ”Diakonian virka”) tai sähköpostitse osoitteella kangasniemen.kirkkoherranvirasto@evl.fi. Hakemukseen tulee liittää ansioluettelo sekä kopiot opiskelu- ja työtodistuksista.
Hakijan tulee kutsuttaessa varautua haastatteluun Kangasniemellä pe 25.4.2025 Tarkempi haastattelupaikka ilmoitetaan haastatteluun kutsuttaessa.
Kirkkoneuvosto päättää valinnasta huhtikuun kokouksessaan.
Tiedusteluihin vastaavat kirkkoherra Ville Tikkanen, 0400 143 601, ville.t.tikkanen@evl.fi ja diakonissa Eija Kuitunen, 0400 146 606, eija.kuitunen@evl.fi.