Uutislistaukseen

Majatalossa kuljetaan yhteistä tietä

 

 

Lämpimästi tervetuloa seuraamaan lähetystä seurakunnan Facebook- ja YouTube -kanaville keskiviikkona 26.1.22 klo 18 alkaen.

Majatalossa kuljetaan yhteistä tietä Vuoden ensimmäinen Majatalo-ilta lähetetään keskiviikkona 26.1.2022 klo 18 alkaen seurakunnan somekanavien kautta. Syynä on vallitseva koronatilanne. Edellinen viikko oli kristittyjen ekumeeninen rukousviikko, joka kutsuu rukoukseen ykseyden puolesta vuosittain samaan aikaan. Majatalossa palataan vielä tämän asian äärelle. - Ihminen tarvitsee toivoa. Toivo antaa uskoa huomiseen ja kantaa vaikeiden ja raskaiden aikojen yli. Rukousviikko muistuttaa, että  sanoma toivosta kutsuu meitä rukoilemaan ja toimimaan luomakunnan parhaaksi, kirjoittaa presidentti Sauli Niinistö, joka on antanut julistuksen vuoden 2022 kahdesta ekumeenisesta rukouspäivästä. Majatalo-illan vieraina ovat ykseyden teeman mukaisesti kirkkoherra Matti Tolvanen ja helluntaiseurakunnan pastori Eero Haarala. - Jeesuksen opetuslapset ja varhaiset kristityt mielsivät Jeesuksen seuraamisen tieksi. Jumalan valtakuntaan tie kulkee Kristuksen kautta, kertoo Eero Haarala yhteisen tien merkityksestä. - Minulle on sydämen asia, että saan elää seurakunnan keskellä. Kutsumukseni on olla paikallisseurakunnan pappi ja paimen, kertoo Matti Tolvanen. - Koen tärkeäksi kannustaa, rohkaista ja varustaa seurakuntalaisia rakentamaan seurakuntaamme omilla lahjoillaan, jatkaa Matti-kirkkoherra. Lämminhenkisessä Majiksessa on tuttu ohjelma. Illan laulut esittää Ilkka Tiihosen kokoama Majatalon bändi. Tuula Suuronen rohkaisee viemään rukouksessa kaikki arkisen elämämme asiat Taivaan Isän käsiin.    Juontajina hääräilevät Päivi Kettunen ja Pirkka Sieviläinen, tuo Majatalo-iltojemme isä.  - Lämpimästi tervetuloa kuulemaan maailman parasta sanomaa! Haluamme olla välittämässä toivoa tähän hetkeen ja luottamusta tulevaisuuteen, kutsuvat Päivi ja Pirkka. Kanssavaeltajien Majatalon laulut alkavat soida seurakunnan Facebook- ja YouTube -kanavien kautta keskiviikkona 26.1.2022 klo 18 alkaen. Kuvateksti: - Matti-kirkkoherran kanssa on käyty lukemattomia syvällisiä keskusteluja. Hauskaakin on ollut monet kerrat. On ollut hienoa palvella yhdessä Jumalaa Kangasniemen hyväksi, kertoo helluntaiseurakunnan pastori Eero Haarala, kuvassa vasemmalla.  (Kuva: Päivi Kettunen)

2022-01-20 10:00:00.0