Uutislistaukseen

Joulun odotusta

Torikulman srk:n näyteikkunat luovat joulun rauhaa ja valoa pimeään.

Seurakunnan omistaman Torikulman talon tyhjillään olevat näyteikkunat saivat rauhaisan perinteisen jouluasun, kun Tuija Hokkanen ja Katja Hepo-oja somistivat seurakunnan jouluikkunat 1. adventiksi. Ajattelimme jouluisiksi koristeltujen ikkunoiden ilahduttavan kangasniemeläisiä ja ohikulkijoita huomattavasti enemmän kuin tyhjien. Ikkunat riisutaan vasta loppiaisen jälkeen.

Torikulman vasemman nurkkatilan jouluikkunat seurakunta antoi Puulan seutuopiston opettajan Niina Lahikaisen somistettaviksi, ja niissä on seutuopiston Lasten taidekoululaisten värikkäitä töitä tonttuineen, poroineen ja kuusineen. Ne tuovatkin ihanasti esille lasten iloa ja innostusta värikkäin maalauksin ja kolmiulotteisten hahmojen muodossa.

Seurakunnan ikkunoissa on monen kangasniemeläisen kädentaitajan tuotteita. Osa on jo vuosien takaa. Juhani Saksa on tehnyt seimen ja tuonut henkilöhahmot siihen Italiasta. Jo edesmennyt Vieno Möttö on tehnyt perinteisen himmelin, joka on ripustettu joulukuusen eteen. Reijo Paukku on tehnyt valkean kirkon pienoismallin, Tuija Hokkanen on tehnyt ikkunan koristeet sekä kukka- ja havusomisteet. Keraamiset pikkuenkelit joulukuusessa sekä enkelit ja kuuset kirkon vieressä ovat Keramiikkakellarista ja Katja Hepo-ojan käsityötä. Joulukuusen on seurakunnan metsästä käynyt hakemassa Reijo Kilpelä. Sirkku Tolvanen lainasi 60-vuotiaan joululaulukirjansa somisteeksi. Valokuvaajana toimi Tuija Hokkanen.

Rauhallista adventin ja joulun aikaa toivottaa koko seurakunnan väki

Fri Dec 10 20:02:01 EET 2021