Syksyisiä mietteitä

Olen kaikkien vuodenaikojen ystävä, sillä niissä kaikissa on omat ihanat ja tunnelmalliset puolensa. Alkusyksyssä rakastan keltaisia ja punaisia lehtiä, jotka loistavat puissa yhä vihreiden lehtien keskellä. Odotan aina innolla aurinkoisia ja kirpeitä syysaamuja sekä pimeneviä iltoja, joina voi sytyttää kynttilän ja lukea kirjaa villasukat jalassa sateen ropistessa kattoon.  Luontoon on parasta lähteä sellaisena kuulaana päivänä, kun ulkona täytyy käyttää kevyttä takkia, mutta ei ole vielä kylmä. Vielä hetken ovat poissa pimeys ja räntä, vielä antaa luonto parastaan hiipuessaan kohti talvea. Kiitos olkoon Jumalan, että saamme nauttia maassamme neljästä vuodenajasta.

Monille syksy on uuden alun lisäksi myös luopumisen ja hiljentymisen aikaa. Ymmärrän niitäkin, joita syksyn tulo ei kovin ilahduta. Toisinaan syksyinen viima piiskaa kasvoja sillä tavalla, että siitä on ilo kaukana. Pimeys ahdistaa ja masentaa. Etenkin koronaviruspandemian keskellä on ymmärrettävää, että lisääntyvä harmaus yrittää horjuttaa taistelutahtoa.

Oli suhteesi syksyyn mikä tahansa, toivon, että voit ja muistat kaiken keskellä turvata Jumalaan, joka on ja pysyy. Hänen kanssaan voi jakaa syksyn kauniit ja parhaat hetket. Yhtä lailla Hänelle voi jakaa kaikki sen tuomat ahdistuksen ja epävarmuuden tunteet.  ”Pian jo lehdet lentelevät, koittaa talvi, koittaa kevät. Moneen kertaan telttanarut irrotetaan. Uupuu askel vaeltajan, sortuu seinä savimajan, mutta yksi loppuun asti on paikallaan.” lauletaan kappaleessa ”Tartu käteen Jumalan” (san. Anna-Mari Kaskinen, säv. Pekka Simojoki).  Tämä kappale muistuttaa minua aina siitä, että vaikka vuodet vierivät ja vuodenajat vaihtuvat, on kaiken keskellä yksi, joka pysyy ja joka aina pitää kädestä kiinni.  

Maini Salmi
nuorisopastori