Uutislistaukseen

Aina ja ikuisesti - Mietteitä matkalle

27.8.2020 06.00

Viikko sitten heräsin aamuun kevein mielin. Kuukausia painanut asia oli ratkennut. Olo oli kuin lentoon lähtevän. Taakka oli poissa. Vastoinkäymisten vuoren huippu takanapäin.

Helpotuksen tunteesta iloitessa mieleeni muistuivat pappisvihkimyksessä luetut Filippiläiskirjeen sanat: Iloitkaa aina Herrassa! Aina! Kehotus tuntuu mahdottomalta käskyltä. Miten voi iloita, jos joku asia painaa raskaana taakkana? Onko pakko?

Taakse päin katsoessani tummista fiiliksistä huolimatta iloa on ollut paljon. Ensinäkin olen ollut iloinen heistä, joiden kanssa olen saanut jakaa omaa taakkaani. Se ei ole ollut riehakasta iloa, mutta iloa kuitenkin. Herramme suoma kesä kaikkinensa on ollut sielun ja ruumiin lepopaikka, voiman ja ilon lähde. Ja silloin kun luottamus Jumalan hyvään hoitoon on virinnyt, elämään on myös auennut ilon kanava.

Ilo ei ole pakko. Ilo on uskon, toivon ja rakkauden kaveri. Ilo on Pyhän Hengen hedelmää.

Huokailujen keskellä ilon kyyneleet ovat nousseet silmiin taivasta ajatellessa: kaiken keskellä on se toivo, että kerran koittaa se aika, jolloin ei enää tarvitse huokailla. Ikuinen ilo on edessäpäin. Siitä iloitsen tänäänkin.

Tuula Suuronen