Siivouspuuhia

Joulu on siivottu. Joulutavarat on pistetty laatikoihin ja nosteltu kaappeihin odottamaan ensi vuotta. Se tuntuu usein haikealta siivoamiselta, mutta on siinä jotain uuden alkamisen makuakin.

Siivoaminen ei taida olla kovin korkeassa kurssissa, mutta minä kyllä tykkään monesta siivoamisen lajista, vaikken millään väänny martaksi. Tiskaaminen esimerkiksi on ihan mukavaa puuhaa, ja aina tuntuu hyvältä, kun keittiön saa puhtaaksi. Sen sijaan rasvaisten keittiön kaappien ylähyllyjen tai pesuhuoneen kaakeleiden puhdistus ei kuulu lempipuuhiini. Jotta syntyisi puhdasta jälkeä ei riitä kova hinkkaaminen vaan tarvitaan kovat aineet eikä niilläkään oikein puhdasta saa. Niihin pesutoimiin en sitten usein viitsi ryhtyäkään. Harvinaista on myös häälahjaksi saatujen hopeisten ruokailuvälineiden puhdistus erityisliinoilla ja -aineilla.

Aivan omaa luokkansa on puhdistusoperaatio kastemaljan äärellä. Siinä itse Jumala pesee ihmisen taivaskelpoiseksi. Kukaan meistä ei pysty pesemään itseään siihen kuntoon. Hien ja lian saamme iholta hinkattua suihkussa, mutta sydän ei puhdistu saippualla eikä sampoolla.  

Harva meistä sitä hetkeä muistaa, mutta totta se on: Armon  Henki toimii kasteessa puhdistaen ja uutta luoden. Siinä meistä tulee Jumalan lapsia.

Elämän matkan varrella huomaamme, ettei kaikki mitä teemme ole aivan puhdasta ja aitoa. Välillä tulee tosi pahaa jälkeä. Jos sisikuntaa uskaltaa tutkailla, voi epätoivo iskeä. Jumalan armo ei kuitenkaan siihen lopu. Isän Jumalan luokse saat aina tulla ja pyytää puhdistusta. Hän lupaa armosta Jeesuksenristin kuoleman tähden: Vaikka syntisi olisivat verenpunaiset ne tulevat valkeiksi kuin lumi.

Puhtaana on kevyt olla.