”Sanojesi lämmössä kypsyvät puutarhani hedelmät.
Lauseittesi suojaan rakentavat lintuni pesänsä.
Katseesi lempeään valoon kevätlauluni heräävät.
Sinun lähelläsi ei mitään tarvitse pelätä.”

Luen sanojasi ja samalla omiani, kääntelen elämäni sivuja. Etsin sanoistasi tarttumapintaa, jotain mikä tulee lähelle, jotain mikä osuu kohdalle. Jotain mikä kysyy oikean kysymyksen, tai vastaa siihen, mitä elämäni on vailla.

Välillä on vaikea uskoa, että sinä puhut juuri minulle. Kuinka voit jo ennalta tietää, mitä tarvitsen. Kuinka sanasi on tarkoitettu myös minua varten. Mutta kai meillä jokaisella on inhimillinen kaipuumme. Sinä tarjoat juotavaa janoon, joka on yhteinen.

Minäkin olen ihminen, jonka voimat uupuvat, virta vähenee, neuvot hupenevat, näkökyky heikkenee, usko horjuu, luottamus itseeni, ja sinuun, Jumalani. Siksi tarvitsen sanoja, jotka vahvistavat, lohduttavat, näyttävät suunnan. Tarvitsen sanasi, joka vapauttaa, varustaa ja vakuuttaa. Sanasi, jolla on voima armahtaa, antaa uusi mahdollisuus ja alku.

Psalmi 104 lupaa: ”Kun lähetät henkesi, se luo uutta elämää, näin uudistat maan kasvot.” Uudista myös minun kasvoni. Uudista suuni, silmäni, sydämeni. Uudista käteni tekemään hyvää ja jalkani kulkemaan sinne, minne kutsut. Uudista ajatukseni ja aivojeni hermoradat, jotta pääsisin irti vanhasta ja uskaltaisin uuteen.

Lähetä Henkesi minun luokseni, kun kääntelen elämäni sivuja ja kirjoitan uudeksi huomista. Anna Henkesi luoda uutta elämää, kun luen lauseitasi, tulkitsen tahtoasi, ihmettelen ilmoitustasi, kun kyselen kyynisenä tai etsin elämää ja tavoittelen tarkoitusta, sinun merkitystäsi, ja omaani.

Anna sanasi koskettaa ja vaikuttaa minuun. Tapahtukoon niin sinun uutta luova tahtosi.

Ville Tikkanen, vt. kirkkoherra