Uutislistaukseen

Anteeksi 

Marja-Leena Kuitusen mietteitä anteeksiantamisesta.

Olen miettinyt paljon anteeksiannon mittaa ja rajaa. Jumalan armo, ansaittu saatu, peittää kaiken. Entä ihmisen armo, armahtaminen, anteeksianto? Onko sellaista asiaa, jota ei voisi saada anteeksi?  Onko sellaista asiaa, jota ei voisi antaa anteeksi?  

Täysin virheetöntä ihmistä ei ole. Meissä kaikissa on piirteitä joita toisen on vaikea hyväksyä ja joitakin piirteitä, joita emme edes itse aina voi hyväksyä. Vaikka kuinka koitan ”kasvattaa” itseäni pois huonoista tavoistani ei se vaan onnistu. Ne on jo ehkä syntymässä saatuja ominaisuuksia ja kannamme niitä mukanamme. Ne ovat läsnä aina ja kaikkialla, jokaisessa ihmissuhteessa, jokaisessa kohtaamisessa, tahdoimme tai emme. Siksi meidän tulisi antaa anteeksi sellaisiakin asioita, jotka tuntuvat ylitsepääsemättömiltä ja mahdottomilta ymmärtää. 

Kieltäytyessämme antamasta anteeksi kiellämme anteeksiannon itseltämme ja se on raskain taakka juuri minulle itselleni. Vihan ja kaunan vaaliminen omassa sydämessä, ”syö” eniten minua itseäni. Tie anteeksiantoon on molemminpuolinen ja se on aidon anteeksiannon ydin ja sen pitäisi olla vapaaehtoista. 

Apostoli Paavali opettaa meitä näin: ”Olkaa toisianne kohtaan ystävällisiä ja lempeitä ja antakaa toisillenne anteeksi, niin kuin Jumalakin on antanut teille anteeksi”.  

Marja-Leena Kuitunen 

Kuvassa: Terttu Ollikaisen ikoni ja Tuija Hokkasen valokuva, kuvakollaasi: Katja Hepo-oja

Thu Mar 02 06:00:00 EET 2023