Uutislistaukseen

Yhteisvastuukeräyksen vuoden 2023 kampanja alkaa su 5.2.

Osallistumalla Yhteisvastuukeräykseen, tehdään yhdessä toisille se, mitä tahtoisimme itsellemme tehtävän.

Tämän tekstin huolelliseen lukemiseen kuluu noin neljä uhria

Joka minuutti neljä nuorta joutuu kouluväkivallan uhriksi Suomessa. Pysäyttävä tieto. Mistä on kyse? Tulevana sunnuntaina alkava Yhteisvastuukeräys nostaa esille vakavan aiheen. Yhteisvastuu 2023 kerää varoja nuorten väkivallan ja konfliktien ratkaisuun ja ennaltaehkäisyyn.

Alle 18-vuotiaiden väkivaltarikollisuus on poliisin mukaan lisääntynyt vuosina 2015–2021. Vuonna 2021 kouluväkivaltaa koki viikoittain Suomessa 39 000 lasta. Lasten ja nuorten väkivallassa uhreja ovat kaikki: kiusattu ja kiusaaja, tekijä ja uhri, koulu ja koti, lapsi ja vanhempi. Sekä tekijä että uhri tarvitsevat apua.

Jokainen aikuinen voi olla vaikuttamassa siihen, että väkivaltatilanteisiin tartutaan. Asianmukaisella, mahdollisimman varhaisella tuella on mahdollista päästä kiinni teon taustoihin, auttaa ja jopa katkaista väkivallan kierre. Yhteisvastuukeräys on evankelis-luterilaisen kirkon vuosittainen suurkeräys, joka auttaa apua tarvitsevia Suomessa ja maailman katastrofialueilla. Osallistumalla Yhteisvastuukeräykseen, tehdään yhdessä toisille se, mitä tahtoisimme itsellemme tehtävän.

Kaisa Käräjämies-Reinilä

Kuva : koottu YV:n seurakuntien materiaalipankista

2023-02-02 06:00:00.0