Uutislistaukseen

Missio-majatalo ke 28.9. klo18

Syksyn ensimmäisessä illassa esiintyy duo Pekka Simojoki ja Sami Asp. Pekka Simojoki on yksi tämän hetken tuotteliaimpia ja tunnetuimpia suomalaisia gospelmuusikoita ja hengellisten laulujen tekijöitä. Hän on myös Majatalo-toiminnan isä. - Vuorovaikutus ihmisten kanssa on keikoilla kaikkein parasta! On erityinen ilo tulla taas Kangasniemelle, sillä sieltä minulla on monia hyviä muistoja, kertoo Pekka Simojoki. Sami Asp on perheenisä, mainosääni ja gospelmuusikko, jonka instrumentteja ovat kitara ja laulu. Hän tekee syksyn mittaan laajan kiertueen Pekka Simojoen kanssa. Tuula Suuronen rohkaisee Majiksessa viemään arkisen elämän asiat rukouksessa Taivaan Isän käsiin. Oman rukousaiheen voi kirjoittaa jo kotona tai sitten kirkossa valmiisiin kortteihin. Myös seurakunnan nettisivujen kautta voi lähettää rukousaiheita turvallisesti nimettömänä. Juontajana hääräilee tuttuun tapaan Päivi Kettunen ja illan kulkuun osallistuu suuri joukko vapaaehtoisia eri tehtävissä. - Tervetuloa Missio-Majataloon löytämään ja jakamaan yhteinen ilo, myhäilee kirkkoherra Matti Tolvanen, joka saa myös puheenvuoron illan aikan. Majatalon laulut alkavat soida kirkossa ja seurakunnan Facebook- ja YouTube-kanavien kautta keskiviikkona 28.9.2022 klo 18 alkaen. Kahvitarjoilu alkaa jo klo 17.45. 

teksti: Päivi Kettunen

mainos: Tuija Hokkanen

2022-09-23 18:40:00.0