Uutislistaukseen

Mitä usko Jumalaan minulle merkitsee

Olen kolmen tytön äiti ja viiden lapsenlapsen mummo. Lähes neljänkymmenen vuoden ajan olen toiminut fysioterapeuttina.

Jeesus tuli elämääni kesällä 1978, jolloin Jyväskylän ja ja Kangasniemen seuduilla oli paljon nuorisoherätystä. Jeesus on kantanut minua raskaiden ja haasteellisten elämänvaiheiden läpi ja ollut myös mukana hyvissä ja iloisissa elämänvaiheissa sekä tavallisesssa arjessa. Isättömänä kasvaneena olen saanut löytää pikkuhiljaa Jumalasta rakastavan Taivaan Isän, jolle riitän selläisenä kuin olen. Taivaan Isä on rakastanut minua niin paljon, että Hän antoi oman Poikansa Jeesuksen kärsiä ristillä minun puolestani.

Jeesuksen kautta olen saanut tuntea omassa elämässäni sisäistä rauhaa tässä nykyisessä pelottavassa ja ahdistavassa maailmantilanteessa. Joh. 14:7 Hän lupaa antaa oman rauhansa, ei sellaista kuin maalima antaa.

Jumalan rakkauden ja huolenpidon olen saanut kokea myös monta kertaa luonnon kautta, kun esimerkiksi liikuessani vesillä, vaeltaessa metsissä tai poimiessa luonnon antimia. Minusta Ps 23 kuvaa hyvin Jumalan rakkautta meitä ihmisiä kohtaan.

Olen vuosia toiminut seurakunnassa vapaaehtoisena erilaisissa tehtävissä. Koen seurakuntayhteyden tärkeäksi yhdessä uskossa kasvamisen kannalta.

Sirpa Malinen

2022-09-22 11:34:00.0