Uutislistaukseen

Korona ja lohdutus

Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkisen helluntaikirjoitus. Kuva on kahden vuoden takaa Sanan Suvipäivien ajoilta. 

Tehokkain keino tartuntojen ehkäisemiseksi on kohtaamisten välttäminen, riittävä hygienia ja etäisyys. Koronakevät on opettanut meidät pitämään etäisyyttä toisiimme. Näkymätön pieni virus on pakottanut eristäytymään. 

Viime aikoina on puhuttu kahden metrin yhteiskunnasta. Se voi olla todellisuuttamme vielä pitkään. Pahimmillaan se muuttaa suhtautumistamme toisiimme ja tapaamme elää yhdessä. Jos toisesta ihmisestä tulee kartettava uhka, se voi vähentää luottamusta ja lisätä vastakkainasettelua. 

Yhteys on kuitenkin ihmiselle suorastaan elinehto. Pieni vauva tarvitsee vuorovaikutusta ja kosketusta, jotta hän voi kehittyä normaalisti. Yhteyden kokeminen on tärkeää kaikissa elämän vaiheissa. Ihminen on tarkoitettu yhteyteen toisten kanssa ja ulkopuolelle joutuminen riipaisee syvältä. Yhteyden merkityksestä kertoo sekin, että eristystä voidaan käyttää rangaistuksena. 

Helluntai on Pyhän Hengen vuodattamisen päivä. Pyhä Henki on yhtä näkymätön kuin koronavirus. Kumpaakaan emme näe silmillämme, mutta tunnemme vaikutuksen. Toinen kutsuu yhteen ja eheyttää, toinen eristää eikä salli koskettaa. Toinen luo lohdun, toista täytyy pelätä. 

Helluntain ihme oli yhteyden syntyminen erilaisten ihmisten välille. Raamatun mukaan ensimmäisenä helluntaina ylitettiin kielelliset, etniset, kansalliset ja kulttuuriset rajat. Helluntai kutsuu yhteyteen. Eristyksen keväänä tämä on hyvä muistaa. Rajat ylittävän yhteyden rakentaminen on edelleen kaikkien meidän tehtävämme. 

Viime kuukausina on odotettu lohdun sanoja kurimukseen ja epävarmuuteen. Helluntain viesti on: Pyhä Henki on lohduttaja. Lohduttaminen on alun perin tarkoittanut sulattamista, pehmentämistä ja irrottamista. Uuden testamentin kielessä lohduttamista ja lohdutusta tarkoittava sana (parakaleo) merkitsee kirjaimellisesti käännettynä ”kutsua vierelle”, siis lähelle - ei kahden metrin päähän. 

”Pyhä Henki tuo Jumalan hyvyyden ja Kristuksen rakkauden meidän keskellemme”, Katekismus opettaa. Koronakevään helluntain opetus on tässä: Kun meitä lohdutetaan, voimme lohduttaa muita. Kun meitä rakastetaan, voimme rakastaa muita. Lohduttaminen ei ole korulauseita eikä osaaottavaa huokailua, vaan läsnäoloa. 

Vanha helluntairukous on kuin koronakevääseen tehty. Keskiaikaisen rukousperinteen helmi koskettaa yhä, myös meitä vuosisatoja myöhemmin eläviä. 
”Tule, Pyhä Henki, tänne, laskeudu taivaasta alas meidän sydämissämme Kristusta kirkastamaan. Tule köyhäin apu, tule lahjain antaja, tule sielun kirkkaus, sinä paras lohduttaja, sielun hyvä vieras ja suloinen lämpö.” 


Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen

2020-05-29 14:30:51.0