Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Vuonna 2023 Kangasniemen seurakunnassa on kaksi rippikouluryhmää:
Leireille kuljetaan seurakunnan järjestämällä linja-auto kyydillä.
Seurakuntapastori Päivi Liukkonen, nuorisotyönohjaaja Laura Hurmerinta ja lastenohjaaja Kiti Laitinen. Mikäli sinulla on kysyttävää rippikoulusta tai jokin asia mietityttää, ota yhteyttä Päiviin tai Lauraan.
Rippikoulu rakentuu kesän leirin ja konfirmaation lisäksi tapaamisista, joista ensimmäinen on marraskuussa ja viimeinen juuri ennen leiriä. Tapaamisissa tutustutaan yhdessä seurakuntaan ja omaan ryhmään sekä suunnitellaan yhdessä rippikoulua, ja siksi on oleellista, että olet niissä mukana. Osa tapaamisista on yhteisiä molemmille ryhmille, ja osassa ollaan vain oman porukan kesken. On tärkeää, että tulet tapaamisiin vain terveenä. Ilmoita etukäteen ohjaajille, jos et pääse mukaan. Sovitaan sen jälkeen yhdessä, miten korvaat poissaolosi tai mahdollisuuksien mukaan osallistut etänä. Kenenkään rippikoulu ei peruunnu siksi, ettei sairastumisen tai jonkun muun tärkeän syyn vuoksi pääse kaikkiin tapaamisiin!
Ilmoitamme riparilaisille ja huoltajille, mikäli tapaamisiin tulee muutoksia.
Kangasniemen seurakunnan rippileiri maksaa 70 euroa. Maksuvapautusta voi hakea ilmoittamalla asiasta ilmoittautumislomakkeessa. Lasku rippileiristä lähetetään postitse toukokuussa.
Ryhmäjako tehdään ilmoittautumisen yhteydessä esitettyjen toiveiden perusteella kuitenkin siten, että yhteen ryhmään otetaan enintään 23 rippikoululaista. Siksi on tärkeää, että ilmoittautuessasi valitset molemmat ryhmät, jos ne sopivat sinulle ja perustelet hyvin, mikäli vain toinen sopii.
Voit toivoa kanssasi samalle leirille yhtä tai kahta kaveria. Huomioi, että myös toivomiesi kavereiden on toivottava sinua samalle leirille.
Otamme parhaamme mukaan huomioon kaikki toiveet liittyen ryhmäjakoon ja ilmoitamme viimeistään viikolla 45 kummalle leirille pääset.
Erityisen tuen tarve, vammaisuus tai sairaus eivät ole este rippikoulun käymiselle. Haluamme jokaisen rippikoulun onnistuvan parhaalla mahdollisella tavalla. Siksi pyydämme olemaan vanhempien tai huoltajien kanssa yhteydessä rippikoulun ohjaajiin varhaisessa vaiheessa ja kertomaan mahdollisista oppimiseen tai ryhmässä toimimiseen liittyvistä haasteista, tai jos jokin muu asia huolestuttaa.
Mikkelin rovastikunnan yhteinen erityisrippikoulu järjestetään joka toinen vuosi. Seuraava rippikoulu järjestetään kesällä 2024. Erityisrippikoulu on tarkoitettu kaikille sellaisille nuorille, joita pienryhmässä oleminen ja oppiminen palvelisivat parhaiten. Ota yhteyttä, mikäli haluat erityisrippikouluun tai kuulla siitä lisää.
Jos haluat käydä rippikoulun, mutta et jostain syystä pysty lähtemään leirille tai osallistumaan ryhmätapaamisiin, ota yhteyttä. Rippikoulu on mahdollista käydä myös yksityisesti. Jos osallistujia yksityisrippikouluun on useampi, voidaan heiltä tiedustella myös kiinnostusta pienryhmärippikouluun.
Joskus elämäntilanne voi olla sellainen, että rippikoulun käyminen tuntuu hankalalta, ja rippikoulun siirtäminen esimerkiksi vuodella voi olla hyvä vaihtoehto. Jos haluat siirtää rippikoulua vuodella, ilmoita siitä, niin lähetämme sinulle ensi vuonna infokirjeen.
Ilmoittaudu myös, vaikka kävisit rippikoulun muualla. Sovitaan sen jälkeen yhdessä etukäteistapaamisista. Vaikka kävisit rippikoulun toisaalla, olet todella tervetullut mukaan myös Kangasniemen seurakunnan nuorten toimintaan!
Syksyllä vanhemmat ovat lämpimästi tervetulleita 6.11. klo 16 Kangasniemen kirkossa pidettävään riparistarttin, jossa on mahdollisuus esittää kysymyksiä.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä