Uutislistaukseen

Eijan Mietteitä matkalle

SAMASSA VENEESSÄ...

 

Oikeasti isossa veneessä kaikkien keskellä. Isoja laitoja, heiluvia airopareja, huutojen toistajana mukana. Tuntemattomia soutajia, joutilaita vierustovereita, tutun perämiehen käskyhuudot. Niiden varassa luottaen levätä, katsomatta mitä ei näe. Tuntea vuotavan pohjan nouseva vesi, laitojen tervan tuoksu. Turvallisena, olemassa.

Edellä oleva on edesmenneen ystäväni kirjoittama runo. Hänen elämänsä päättyi niin, ettei kukaan tiennyt siihen valmistautua. Elämä oli hänelle ajoittain vaikeaa, ei tullut monia onnistumisia. Mutta hänellä oli luottamus siihen, että vene, jossa hän matkasi toisten mukana, kantaa viimeiselle rannalle saakka, vuotavasta pohjasta huolimatta. Veneen perämies on sovittajamme Jeesus Kristus. Hänen luotsaamassa veneessä, armolla kuin tervalla kyllästetyssä, on kaikille paikka. Ohjeetkin Hän on antanut, joiden varassa olla ja soutaa. Turvallinen paikka kuulua toisten aironheiluttajien joukkoon. Siinä veneessä ei ketään jätetä, saa huilata ja opetella toisten mukana eteenpäin vievää soutamista.

Kuvitteleppa nyt itsesi tuohon samaan veneeseen. Mitä näet? Millaisia ääniä kuuluu? Millainen on paikkasi toisten soutajien rinnalla? Haluatko huilata ja lepuuttaa airoasi? Vai onko sinulla voimia ja tahtoa soutaa venettä perämiehen luotsaamaan suuntaan?

Kuuletko perämiehen, Jeesuksen, äänen?

 

Eija Partanen

2017-03-21 07:40:01.0