Etusivu Toiminta

Mietteitä matkalle

Hanki oma elämä

PDF

”Hanki oma elämä”, kuulee usein sanottavan ihmiselle jolla on taipumus puuttua läheistensä asioihin  liian tunkeilevasti. Kun ensimmäisen kerran kuulin nuo sanat, tosin ei minulle osoitettuna, jäin miettimään asiaa; hanki oma elämä. Enhän minä ole elämääni hankkinut. Elämähän on Jumalan lahja jokaiselle ihmiselle.

Mutta kenelle minä elän elämääni? Ketä mielessäni lähestyn, kun kannan elämääni kuin täysinäistä koria? Kannanko sitä toisten arviotavaksi, ihasteltavaksi tai moitittavaksi. Ja kun katson elämääni itse, mitä näenkään? Uskallanko tunnustaa edes itselleni: ”Tämä on minun elämäni, se jonka olen saanut lahjaksi.” Entä olenko koreineni Jumalan edessä, hänen hyväksyntäänsä etsien.

Kun Jumala antoi minulle elämän, hän tarkoitti sen juuri minun elettäväkseni. Jos pakoilen elämää tai yritän elää jonkun muun elämää, oma elämäni valuu hukkaan. Ellen suostu elämään omaa elämääni, ei sitä toinenkaan puolestani tee.  Enkä voi todellakaan elää toisen ihmisen elämää, siihen minulla ei ole oikeutta.

Jokainen päivä, johon saamme herätä, on lahja. Jokainen elämäntilanne – vaikeuskin – on mahdollisuus, joka meille on annettu. Ja ennen kaikkea Elämä on Pyhä. Siksi meidän on hyvä antaa itsellemme ja toinen toisellemme kaikki se tila, jota elämä meissä tarvitsee.

- Marja-Leena Kuitunen   
 
Tapahtumat Diakoniatyö
Mielenterveyskuntoutujien leiripäivä7.9
Vapaaehtoistoiminnan peruskurssi11.9
Virsilaulutuokio ja hartaus vanhustentalon SPR:n toimitiloissa20.9
Vanhemman väen virkistyspäivä "Mä Jeesuksesta laulan"30.9
Vanhemman väen virkistyspäivä "Kun nuoruuden aika on."28.10
Vanhemman väen virskistyspäivä "Silloin kun se parasta on ollut.."11.11
Vanhusten virkistyspäivä "Minua riisutaan ja majaa puretaan"25.11
Vanhemman väen adventtijuhla9.12
Valitse ryhmä